Tälle kouluttajien innostuksen puutteelle voin antaa selvityksen. "Kun huomasin koulutettavien innostuksen laimenevan, niin oma intoni laimeni samalla. Ei ole kovinkaan hauskaa ajaa ensin 20 km stadionille ja taas 20 km takaisin kotiin vesisateessa, huomatakseen, että paikalla oli vain kaksi koiraa ja usein ei sitäkään." Sunnuntaiharjoitukset sen sijaan ovat sujuneet paremmin monikymmenpäisine osanottajineen. Tähän lienee osaltaan vaikuttanut se seikka, että harjoitukset pidetään päivällä ja silloin on myös maastoharjoitus mukana.

Huolimatta tästä yhden päivän suosiosta sanoisin silti, että "jossain on jotain mätää". Ensinkin meiltä puuttuvat innokkaat ja pätevät kouluttajat, jotka omalla henkilökohtaisella panoksellaan saisivat yrittämishalun nousemaan. Toinen syy on löydettävissä koulutettavista. En tarkoita koiria vaan niiden omistajia. Koulutustilaisuuksissa on monta kertaa painotettu, että ei yksi kerta viikossa riitä alkuunkaan, jos mielii saada koiransa koulutetuksi. Kuitenkin paistaa kaikesta läpi, että kehotusta ei ole kuunneltu.

Haluankin tässä yhteydessä korostaa. KOIRAA ON KOULUTETTAVA JOKA PÄIVÄ. Näin menettelemällä päästään varmasti ja nopeasti tuloksiin. Tämän ei pitäisi olla liian raskas urakka, kun otetaan huomioon, että 15 minuuttia päivässä  riittää. Eikä senkään tarvitse kestää yhtäjaksoisesti, vaan tehdään liike kerrallaan ulkoiluttamisen yhteydessä. Aina kun joku liike on saatu valmiiksi, voidaan se liittää aikaisemmin opittuun ja näin vähitellen tehdä koko liikesarja kerrallaan. Mielestäni tämä menettely on ensiarvoisen tärkeä, koska monia liikkeitä yhtaikaa harjoittaen saadaan koiran pää vain sekaisin, eikä se ressukka tiedä enää, mitä sen on tehtävä. Tälläinen sekava tilanne saattaa vain ohjaajan kiihtymään, mitä juuri koulutuksessa on vältettävä.

En tiedä, miten maaseudulla asianlaita on, mutta täällä Helsingissä ainakin on selvästi havaittavissa koulutuksen jaksottaisuus. Se on melko tasainen aaltoliike kahden vuoden jaksoissa. Tämä tarkoittaa yleistä tasoa, ainahan joukon mukana on yksilöitä, jotka kaikeksi onneksi eivät ole joutuneet näiden aaltojen vellottaviksi. Esim. vuosina 61 ja 62 oli innostus kova, ja tuloksia syntyi. Lähes kaikki mukana olleet kävivät kilpakentillä ja muutamat suoriutuivat aina huippuun saakka. Vuosina 63 ja 64 oli taas havaittavissa selvä innostuksen puute, eikä minkäänlaisesta tasosta voida juuri puhua. Vuosina 65 ja 66 oli taso jo noussut, ja jälleen tästä koulutusjoukosta nousi uusia tähtiä kilpakentille. Nyt on menossa kausi 67-68, joka poikkeaa hieman aikaisemmista siinä, että nyt on huomattavasti enemmän kovin nuoria koiria mukana. Ne eivät aina jaksa seurata tiukkaa koulutusohjelmaa (yhteiskoulutus) täydellä teholla. Juuri näiden aivan nuorien koirien ohjaajien innostus tuntuu olevan riittävä. Ehkä he lyhentävät tätä kaksivuotista jaksoa niin, että vuonna 68 meillä on taas jo melkoinen kaarti Dobermanneja kentällä.

Ei tämä puuha pelkkää moitetta ole, joten on syytä todeta, että on jotain saatu aikaankin. On nimttäin pidetty vetokilpailut viime talvena sekä kahdet harjoituskilpailut nyt syksyllä palkintoineen päivineen. Nämä harjoituskilpailut ovat oivana osviittana koulutukselle - Ensimmäiset kilpailut sujuivat leppoisasti ja tuomariston puolelta vähän sormienläpikatsellen. Sattui vain niin hassusti, että ainoa vieraan rodun edustaja Collie Pigge oli se, joka osoitti olevansa jotain, tehden tottelevaisuuspisteissä huimaavan vaon muihin. Tälläisiä sattumia tuskin ensi vuonna tapahtuu, sillä osaammehan mekin, eikö vain.

G. Grothen panoksenhan me kaikki tiedämme. Hän on vuodesta toiseen väsymättä vetänyt joukkoa mukaansa. Suuri kiitos kuuluu myös niille muutamille ohjaajille, jotka ovat pitäneet huolen koulutuksen jatkumisesta pääkouluttajien ollessa estyneitä.

Miksi sitten koira tulee kouluttaa ?
Tähän on useita syitä. - On mukava kulkea ja olla tottelevaisen ja kiltin koiran seurassa. On hauskaa ja hyödyllistä käyttää koiran ominaisuuksia hyväkseen yhteiskunnassa erilaisten palvelusten ja tehtävien muodossa. -Ennen kaikkea, palveluskoira kouluttamattomana on lähes peto. Ei aina hyökkäävänä ja vihaisena vaan myös kokonaan olemuksensa ja toimintahaluisen luonteensa ympäristössään aiheuttaman pelon muodossa. Tässä muutamia niistä monista syistä. Jokainen voi laittaa ne tärkeysjärjestykseen oman halunsa mukaan.
Lopuksi vielä rohkenen toivoa, vaikka syksyn harjoitukset ovatkin ikäänkuin huomaamatta sammueet, että keväällä valoisampana aikana voimme taas aloittaa viikottaisen kaupunkiharjoittelun.