Itsenäisessä Suomessa on kulunut kaksi vuosikymmentä ollut monilla henkisen ja käytännöllisen työn aloilla aloitteiden ja ripeän kehittymisen aikaa. Niinpä rotukoirien kasvatuksen ja niiden käyttötaipumusten kehittämisen alallakin. Jo vapaussodan aikana luotiin pohja palveluskoirien kouluttamiselle varsinkin sotakoiriksi ja samalla muuhunkin käyttöön, kuten poliisi- ja vartiokoiriksi. - Toimitus on 20 vuotta meillä saavuttaneen palveluskoiratoiminnan johdosta pyytänyt alan uranuurtajalta eläinlääk. Johan Brüningiltä tietoja ja muistelmia palveluskoira-asian alkuvaiheista, ja on toht. B. hyväntahtoisesti antanut selostuksen, joka seuraavassa julkaistaan.

Näinä aikoina on vietetty ylt'ympäri maata vapaussodan 20-vuotispäiviä. Ei liene silloin vailla mielenkiintoa palauttaa mieleen, että maaliskuun 18 päivänä kaksikymmentä vuotta sitten lausuttiin myös sotakoirakoulun syntysanat. Mainittuna päivänä Savon armeijakunnan henkilöstö antoi nimittäin kirjelmällä N:o 57 seuraavan käskyn, ruotsinkielestä käännettynä:

,,Täten määrätä tri Brüning järjestämään vapaaehtoinen sotakoirakoulu ja annetaan hänelle oikeus tätä tarkoitusta varten takavarikoida tarpeelliset koirat ja kalustoa.

Mikkeli 18 p. maaliskuuta 1918.

Ja edelleen:

,,Karjalan armeijakunnan pääesikunta

Antreassa, huhtik. 11 p. 1918.

Täten määrätään tri j. Brüning järjestämään sotakoirakoulu ja annetaan hänelle oikeus tätä tarkoitusta varten takavarikoida sota-alueella tarpeelliset koirat ja kalustoa.

Asuinpaikkani oli silloin Savonlinna ja toimeksi pantiin heti. Koulun paikaksi valittiin 6 km kaupungista sijaitseva Tornator Oy:n tyhjä huvila. Koirien opettajana oli silloinen pätevä koirankasvattajani Verner Hagman ja apulaiseksi sain ennen pitkää Kymin tehtaalta ,,tälle puolelle" saapuneen konttoristi Omar Sandmanin.

Miehistöä oli vaikea saada, sillä kaikki piti tapahtua vapaaehtoista tietä, mutta ennen pitkää oli kuitenkin aluksi kuusi miestä ja saman verran koiria harjoitettavina: 5 saksal. paimenkoiraa ja 1 dobermannpinscher.

Tietysti olosuhteet olivat alkuperäiset, mutta tahto ja innostus oli kaikilla hyvä. Neljä saksal. paimenkoiraa oli samasta pentueesta, noin vuoden vanhoja. Yksi paimenkoira oli valmiiksi opetettu, samoin dob. pinscher. Kiirettä tietysti oli ja vartioimiseen ja jälkien hakuun niitä etupäässä harjoitettiin taipumusten mukaan. Minulla on vielä tallella kaikki ne miesten ja koirien nimet, kotipaikka y.m. Toinen koira ja mies kehittyi nopeammin ja paremmin kuin toinen, kuten ainakin kursseilla.

Sanottavia urotöitä nämä miehet ja koirat eivät saaneet aikaan; voin kuitenkin esimerkiksi mainita, että eräässä raportissa kerrotaan, miten koira n:o 6, ,,Panu", yöllä pimeässä oli seurannut vakoilijaa 11 km, niin että mies saatiin kiinni eräästä torpasta lähellä vihollisen linjoja.

Oli aikomus laajentaa tätä sotakoiratoimintaa ja siirtää se myös Karjalan puoleiselle rintamalle, kuten ev. Sihvon määräyksestä näkyy. Jouduin kuitenkin kenraali Wilkmanin esikuntaeläinlääkäriksi ja siirryin sitten joukkojen mukana Heinjoen-Säiniön kautta Viipuriin, joten olin pakoitettu jättämään koirien hoidon hra Sandmanin huostaan, joka antaumuksella huolehti näistä asioista vapaussodan loppuun saakka. Hän on niistä S. Kennelklubin aikakauslehdessä v. 1919 antanut asiallisen selostuksen.

Sota loppui onneksi lyhyeen, ja yllämainittu koiraosasto hajaantui. Erinäisiä kokemuksia ja havaintoja oli kuitenkin ehditty tehdä vastaisuuden varalle. Laadin sittemmin erinäisiä ehdotuksia eri virastoille palveluskoira-asian järjestämiseksi eri muodoissa ja tarkoitukseni oli silloin, että sotakoira-asia on käytännöllisestä syystä pidettävä erillään palveluskoira-kysymyksistä. Ainakin opetus ja harjoitus.

Hitaasti kyllä kaikki kehittyy, mutta jotain kyllä syntyy, kun vahvasti uskoo. Niinpä joulukuun 22 päivänä 1919 nimitetäänkin minut Valtion väliaikaisen poliisikoirasiittolan järjestäjäksi, opettajaksi ja johtajaksi, ja heti pantiin taas tämä laitos pystyyn talossani Vuoksenniskalla, missä pidettiin ensimmäiset kurssit (toiset v. 1920)

Lokak. 16 p. 1919 päivätyllä kirjelmällä tiedoittaa tarkastaja J. W. Castrén, että Sörnäisten vankilaan otetaan mielellään saksal. paimenkoirani Rolf lainaksi ja tästä tuli alku taas vankilan koirien pitoon.

Tri Brüning tarkastelee schäferpentuetta.

Koko ajan olin tietysti pitänyt armeijakoirien kehitystä lämpimänä ja 4.4.1919 tuli sähkösanoma minulle kehoituksella saapua sotaministeriöön heti Saksan matkaa varten seuraavalla viikolla. Kävin kyllä siellä, mutta muuttuneiden olosuhteiden takia ei kuitenkaan tullut siitä matkasta mitään. Ikävä kyllä. Suunnitelmia ja ehdotuksia tehtiin eri suuntiin, mutta siihen homma toistaiseksi jäi. V. 1922 hankki silloinen viestipäällikkö, majuri Ekberg Riihimäelle pari saksal. Paimenkoiraa Tanskasta: Björn ja Asta, ja pani siellä tarhan pystyyn, jossa oli kymmenkunta koiraa, kun siellä kävin v. 1924.  Olin nimittäin tarkoin seurannut koira-asioiden kehitystä erihaaroilla ja olin kuullut, että nämä koirat ,,lahjoitetaan pois halukkaille", ehdolla että silloin kun armeija koiria tarvitsee, tämä saa ,,samanlaisia taas takaisin". Katsoin, että tämä ei vastaa tarkoitusta ja matkustin äkkiä Hämeenlinnaan, mihin tällä välillä (v. 1920) olin siirtänyt Valtion poliisikoirasiittolan, ja sovin Kajaanin Sissipataljoonan silloisen komentajan, eversti Savoniuksen kanssa siitä, että saisin siirtää armeijan koirat kasarmin alueelle (lokak. 1924). Lupasin toistaiseksi lainata omasta varastostani verkkoa aitoihin, koirakoppeja y.m. ja sovin silloisen kapt. Nils Roosin kanssa siitä, että hän suostuisi tämän koirakomppanian päälliköksi.

Hämeenlinnan  suojeluskunnan koira  ,,Brüningin  konekiväärikärryjen"  edessä manööverillä 1924.

Kaikki asiat järjestyivät eri ,,instasseissa" ihmeteltävän nopeasti ja parin päivän perästä kaikki koirat siirrettiin kokonaisuutena Sissipataljoonan ranta-alueelle, missä armeija koirat muuten ovat olleet viime kesään asti, jolloin ne siirrettiin nykyiseen paikkaan Ojosen virkatalon alueelle Valtion poliisikoirasiittolan rakennuttamien uusien suojien läheisyyteen.

Kuten sanoin, pidin Vuoksenniskalla ensimmäiset kurssit konstaapeleille ja oltuani pari vuotta siellä toimessa huomasin, että Poliisikoirasiittolan tulee olla keskeisemmällä paikalla. Sainkin ajetuksi läpi ehdotukseni, että koiratoiminta siirrettäisiin Vuoksenniskalta Hämeenlinnaan, mikä tapahtui 27 p. heinäk. 1920. Kahdeksan vuotta olivat koirat ja konstaapelit sijoitetut omistamiini taloihin, jotka olin tarkoitusta varten erikoisesti varustanut. Sittemmin v. 1928 sain monien vaikeuksien jälkeen koiratarhan uusiin suojiin sille ylängölle, missä se nyt on, kaupungin vesitornin läheisyydessä. Samana vuonna erosin Poliisikoirasiittolan johtajan toimesta.
 

Ensimmäinen vankila-vartio-koira Gretel II.

Kapt. Roosin jälkeen tuli armeijan koirakomppanian päälliköksi kapt. M. Lounasmaa. Hänen jälkeensä oli lyhyen ajan päällikkönä kapt. Mankinen ja häntä seurasi taasen kapt. Rysä.

Vuodesta 1932 on Puolustusministeriössä ollut erikoinen koira- ja kyyhkysasioiden y.m. tarkastaja ja on tätä tointa hoitanut yleisesikunnan kapt. Degerstedt. Palveluskoiria käyttävien valtion laitosten (armeija, rajavartio ja poliisilaitos) yhteistoiminnan saamiseksi kiinteäksi toimii v:sta 1937 valtioneuvoston asettama asiantuntija-keskuselin, Valtion palveluskoiratoimikunta.

Samassa tulkoon tässä mainituksi, että v. 1919 Rajavartioston viestipäällikkö Raita osti allekirjoittaneelta ensimmäisen vartiokoiran, kuuluisan Caesarin ja on rajavartiossakin koirakanta kehittynyt nykyisiin kunnioitettaviin mittasuhteisiin. Tässä on lyhyesti vaatimaton runko, josta kehityksen voimalla on päästy nykyisiin muotoihin.
 
 

Lapin Rajavartioston  ensimmäinen poliisikoira v:lta 1920.  Tunnettiin ,,Lapin kauhun" nimellä.

- Toimituksen tiedusteluun yksityisestä koirien kasvatustoiminnastani mainitsen, että näyttelyissä olen saanut koirillani yhteensä 85 ensimmäistä ja kunniapalkintoa, suurimman osan saksal. Paimenkoirilla, osan dobermanpinschereillä ja Saksan kanakoirilla; 4 championia on niiden joukossa.