© Dobermann Pedigrees

Ylituomari Sture Carlsonin kertomus
Kiljavan palveluskoirakokeista

© Anne
Suomen Dobermannyhdistys ja Suomen Rottweileriyhdistys järjestivät lokakuun 18 päivänä 1964 yleiset palveluskoirakokeet Kiljavalla. Mainitut rotuyhdistykset ovat jo aikaisemmin järjestäneet monen vuoden ajan Porvoon yleisen koiranäyttelyn yhteisesti. Palveluskoirakokeet suoritettiin tottelevaisuus- ja kenttäkokeina alokas-, avoimessa- ja voittajaluokassa. Näihin 1-päiväisiin kilpailuihin oli ilmoittautunut 63 koiraa, joista 2 jäi saapumatta. Tutustuttuani maastoon saatoin vain ihailla niitä erinomaisia mahdollisuuksisia, mitä sen puolesta näinkin suurten kilpailujen onnistumiseksi on. Paikka on todellakin sekä luonnonkaunis että sopiva suurtenkin kilpailujen järjestämiseen.

Kun kilpailut kokonaisuudessaan on suoritettava yhden päivän aikana, ovat ylitoimitsijan vastuu ja vaatimukset normaalia suuremmat. Arkkitehti Hoviniemi kantoikin raskaan taakan. Katsellessaan hänen uurastustaan tuli mieleen,  että samoinkuin järjestämme näyttelysihteereille kursseja, meidän pitäisi ehdottomasti panna toimeen myös toimitsija - ja ylitoimitsijakursseja, jotta omasta takaa saataisiin koulutetuksi näihin vaativiin tehtäviin päteviä, osaavia ja nopeita miehiä ja naisia. Kursseilla tulisi ottaa esille myös tehtävien kaksijakoisuus: Ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu ilmoittautumisten vastaanottaminen, kilpailupapereitten kuntoonlaittaminen, kilpailuvälineitten kuten tikapuiden, lankkuesteen, risuesteen ym. tarkistaminen, viestiratojen merkitseminen, jäljentekijän maastoonlähetyspaikkojen suunnittelu ym. vain muutamia toimia mainitakseni. Toinen vaihe tapahtuu sitten kilpailupäivänä itse kilpailupaikalla, missä ylitoimitsijan tehtävä on erittäin tärkeä. Hänen on neuvottava apulaistensa välityksellä tuomareille viestiratojen paikat, selvitettävä niiden matkojen jakautuminen, kerrottava jälkiratojen paikat jne. Tällöin ylituomari saa tilaisuuden koko kilpailujen seuraamiseen.

Kiljavalle oli saatu tuomareiksi seuraavat henkilöt: faktori O. Pasanen, hra J.A.U. Yrjölä, hra Teuvo Jylinkoski, konemestari Esko Heikkilä, rva Inkeri Alanen, hra Bergström, hra Tauno Laine, agronomi G. Henilä ja hra Eino Räsänen.

Kilpailut saatiin suoritetuksi ilman suurempia "kauneusvirheitä" ja täysin kohtalaisessa ajassa. Alokasluokan tottelevaisuuteen saapunut koiramäärä, 28 koiraa, oli ilahduttavan suuri. Jälkikasvu tuntuu hyvältä. Alokasluokkaan osallistuvissa, niin ohjaajisssa kuin koirissakin, näkyy vielä paljon epävarmuutta ja harjoituskenttien monet käskyt ja menetelmät olivat monella liian tuoreessa muistissa ja ohjaajat menettivät liian monilla käskyillä turhaan pisteitä. Uakoisin, että entistä enemmän on tähdennettävä koulutettaville kurssien jälkeen tämänkaltaisia virheitä ja mieluiten järjestettävä jokaisen kurssin päätteeksi "oikeat kilpailut" pienoiskoossa ja epävirallisina. Tällöin myös tuomarit, joita kutsutaan tilaisuuteen, ottaisivat nuorten suhteen nimenomaan neuvovan asenteen ja varoittasivat turhista käskyistä ja muusta pistevähennykseen jphtavasta.
Ohjaajien hermojen ehdoton parantuminen alokasluokasta avoimeen siirryttäessä tulee mieleen, kun näkee, miten rauhallisesti siellä jo suhtaudutaan tilanteisiin ja miten hiljaisesti käskyt annetaan kaiken muun tottumuksen ohella.

Voittajaluokassa olin määrännyt kaikki koirat pidettäväksi vapaina koko kilpailun ajan, siis ilman talutinta. Tätä menetelmää käytettiin esim. Suomen mestaruuskilpailuissa, jolloin talutinta ei saanut edes kantaa kädessä, vaan se oli roikutettava olan yli ja kainalon alitse lenkkinä. Täten koira ei taluttimesta voi saada minkäänlaisia ylimääräisiä vihjeitä tai pakotteita. Kilpailun aikana havaitsin, että jotkut yrittivät vielä kouluttaa koiriaan jokaisena mahdollisena vapaahetkenä. Uskon, että lisäkoulutus tässä vaiheessa on vain pahasta. Koira kyllästyy, väsyy ja ohjaaja hermostuu. Paljon onnellisempaa on niin koiran kuin ohjaajankin levätä näinä väliaikoina.

Erittäin tärkeä seikka tuli esille tässä kilpailussa, kun kahteen kertaan jouduin varoittamaan koiran rankaisemisesta. Sitähän ei missään tapauksessa saa kilpailussa tapahtua.Tällaiset varoitukset ovat ylituomarille yhtä epämiellyttäviä kuin asianomaisille henkilöille. On muistettava, että ylituomarilla on oikeus sulkea tällainen ohjaaja pois kilpailusta.
Esteet eivät tällä kerralla olleet parhaimmassa kunnossa. Arvattavasti niiden säilytys Kiljavalla talven yli ei ole jättämättä jälkiä. Lisäksi päivä oli aluksi varsin kostea, joka teki lankkuesteet ja tikapuut erittäin liukkaiksi. Ne koirat, jotka tottatosiaan yrittivät kiipeämällä ylittää lankun, kuten oiken on, saivat todella ponnistaa onnistuakseen yrityksessään, kun taas ne, jotka väärin tehden hyppäämällä koettivat sen ylitystä, selvisivät paremmin. On selvää, että kun koirat huomasivat, että tikaapuut olivat liukkaat ja kosteat, ne ylittivät ne varsin varoen. Kun sitäpaitsi näissä tikapuissa puolien väli on hiukan liian suuri, ei ylityksistä voinut muodostua tavanomaisen ripeitä. Tuomarit ottivat tämän kuitenkin huomioon ja lievensivät tässä kohden arvosteluasteikkoaan jonkin verran.

Viestikoirien lähdettyä taipaleelleen lähdin seuraamaan jälkikokeita. Alokasluokan koirissa tulevat esille tavallisesti ne virheet joita ohjaajat vielä tekevät. Näin oli nytkin laita. Ensimmäinen ohjaaja ei antanut koiran kunnollisesti tutkia etsintäaluetta, vaan hapuili koirineen sinne tänne ja näin koira menetti mielenkiintonsa jäljelle. Mainittavaa on, että kun sama koira kilpailun jälkeen uudelleen lähti samalle etsintäaluelle, se otti jäljen ja toi kaikki kuusi kapulaa.
Seuraava kilpailija oli ensikertalainen. hän tiedusteli tuomarilta miten tässä toimitaan. Koska kysymyksessä oli alokasluokka, tuomari katsoi asialliseksi antaa nopean selvityksen jäljen alun etsimisestä. Näin kilpailija lähtikin liikkeelle eikä aikaakaan, kun ensimmäinen kapula jo oli ohjaajan kädessä. Seuraava pari, joka myös oli ensikertalainen, ei kuitenkaan uskaltanut tiedustella mitään asiaan liittyvää. Hän lähti suoraan keskelle etsintäaluetta ja kuinka ollakaan, koira otti heti jäljen, lähti hyvää vauhtia seuraamaan sitä, pysähtyi ensimmäisen kapulan kohdalle ottamatta sitä ylös - eikä ohjaajakaan huomannut. Tämä oli malliesimerkki siitä, miten ohjaaja vielä oli tietämätön asioista ja yhteistoiminnan tärkeydestä, eikä hän osannut seurata koiransa käytöstä, vaan hoputti sitä vain yhtenään ajamaan.

Rauhakllinen ja asioista selvillä oleva kilpailijapari löytyi seuraavalta jäljeltä. Koira sai etsiä etsintäalueen sivusta sivuun, löysi jäljen ja lähti liikkelle. Arvosteleva tuomari havaitsi selvästi ensimmäisen kapulan maastaoton. Kuitenkin tässä kohden huomauttaisin siitä, että hyvään tapaan kuuluu kapulan heiluttaminen tuomarille, kun se on löydetty tai muulla tavoin, esim huutaen siitä tiedoittaminen. Näin tuomari voi todeta, että koira on oikealla jäljellä ja voi siirtyä heti toista lähettämään.

Järjestyksessä seuraavalla jäljellä tapahtui siten, että kun koira oli löytänyt jäljen, veti ohjaaja sen jäljeltä pois ja pakotti koiran etsimään koko etsintäalueen tarkastaakseen vieläkö sillä mahdollisesti olisi jokin toinen jälki. Kuitenkin olisi kilpailijan silloin, kun koira on ensimmäisen jäljen ilmaissut, ilmoitettava siitä tuomarille, että jälki on nyt löytynyt. - olen jopa seurannut sellaista kilpailua, jossa arvosteleva tuomari on vaatinut, että koiran on ensin etsittävä koko haku-alue ja sen jälkeen vasta lähdettävä ensin ilmaisemaansa jälkeä myöten.

Se nuori tyttö jonka koira aivan oikein suoritti etsintäalueen, löysi jäljen, lähti taipaleelle ja tuli muutaman hetken kuluttua takaisin kuusine kapuloineen, oli varmaan iloinen. Näki, miten hänen silmänsä säteilivät ja onnistuneen kilpailun tuottama mielihyvä ikäänkuin loisti koirastakin. Tällaisia nuoria tyttöjä ja poikia tarvitsemme ja kaipaamme palveluskoiraväen riveihin.

Voittajaluokassa kaikki jäljet olivat etukäteen kuljettuja. Jäljentekijän piti vain kulkea lappusia ja noukkia ne pois. Näin voitiin varmistua siitä, etteivät jäljet mennet missään kohdassa ristiin. Sitä paitsi viereisten reittien jälikapuloitten päät oli värjätty eri väreillä. Tällöin myös kilpailija saattoi varmistua jäljellä ollessaan siitä, ettei ottanut väärää kapulaa. Tästä heille ilmoitettiinkin ennenkuin lähtivät maastoon. Mahdollisesti erivärisen kapulan löytäessään oli pyydettävä jättämään se rauhaan.

Avoimen luokan jäljellä ei ollut yhtä hyvä onni. Siinä selvästi voitiin todeta muutamien jälkien menneen ristiin ja ne uusittiinkin viikon kuluttua. Samana iltana uusiminen pimeyden vuoksi oli mahdotonta.

Tuomareitten saatua arvostelupaperinsa selviksi ne lähetettiin välittömästi vikkeläkinttuisten viestinviejien mukana toimistoon, missä ahkerat ja nopet toimistonaiset työskentelivät. Tulokset saatiin lasketuiksi nopeasti ja jopa kunniakirjatkin kirjoitetuiksi samana päivänä kilpailujen viime hetkillä. Jotkut, jotka jäivät alle jonkin minimipistemäärän, mikä heidän olisi tullut saavuttaa joko verovapauden tai maastoon pääsyn vuoksi tulivat pyytämään, että pistemääriä korotettaisiin. Tähän on sanottava, ettei ylituomarilla yksin ole oikeutta ilman muuta lähteä korottamaan näitä pistemääriä neuvottelematta asianomaisen tuomarin kanssa. Varsinkin maastoon lähteville koirille tällainen ½-1 pisteen korottaminen saattaa olla mahdollista, mutta kuten sanottu, siitä on aina neuvoteltava.

Muonituspuolta ei ollut unohdettu. Partiopoikaopiston keittiöstä sai hyvää ruokaa ja kahvia. Tilat tällä opistolla ovat kerrassaan mainiot.
Kauniiksi muodostunut kilpailupäivä kului loppuun. Ken tyytyväisenä, ken tyytymättömänä epäonnistumiseensa lähti kotiin. Toivon, että viimemainittujen kohdalla seuraava kilpailu sujuu taas paremmin. Heille, jotka nyt onnistuivat, toivotan yhtä hyvää jatkoa seuraavalla kerralla.

Sture Carlson


ARTICLES
(updated 2.2.2004)

© Dobermann Pedigrees - Finland