Ylituomari
Sture Carlsonin kertomus
Kiljavan
palveluskoirakokeista
Suomen Dobermannyhdistys
ja Suomen Rottweileriyhdistys järjestivät lokakuun 18 päivänä
1964 yleiset palveluskoirakokeet Kiljavalla. Mainitut rotuyhdistykset ovat
jo aikaisemmin järjestäneet monen vuoden ajan Porvoon yleisen
koiranäyttelyn yhteisesti. Palveluskoirakokeet suoritettiin tottelevaisuus-
ja kenttäkokeina alokas-, avoimessa- ja voittajaluokassa. Näihin
1-päiväisiin kilpailuihin oli ilmoittautunut 63 koiraa, joista
2 jäi saapumatta. Tutustuttuani maastoon saatoin vain ihailla niitä
erinomaisia mahdollisuuksisia, mitä sen puolesta näinkin suurten
kilpailujen onnistumiseksi on. Paikka on todellakin sekä luonnonkaunis
että sopiva suurtenkin kilpailujen järjestämiseen.
Kun kilpailut kokonaisuudessaan on suoritettava yhden päivän aikana, ovat ylitoimitsijan vastuu ja vaatimukset normaalia suuremmat. Arkkitehti Hoviniemi kantoikin raskaan taakan. Katsellessaan hänen uurastustaan tuli mieleen, että samoinkuin järjestämme näyttelysihteereille kursseja, meidän pitäisi ehdottomasti panna toimeen myös toimitsija - ja ylitoimitsijakursseja, jotta omasta takaa saataisiin koulutetuksi näihin vaativiin tehtäviin päteviä, osaavia ja nopeita miehiä ja naisia. Kursseilla tulisi ottaa esille myös tehtävien kaksijakoisuus: Ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu ilmoittautumisten vastaanottaminen, kilpailupapereitten kuntoonlaittaminen, kilpailuvälineitten kuten tikapuiden, lankkuesteen, risuesteen ym. tarkistaminen, viestiratojen merkitseminen, jäljentekijän maastoonlähetyspaikkojen suunnittelu ym. vain muutamia toimia mainitakseni. Toinen vaihe tapahtuu sitten kilpailupäivänä itse kilpailupaikalla, missä ylitoimitsijan tehtävä on erittäin tärkeä. Hänen on neuvottava apulaistensa välityksellä tuomareille viestiratojen paikat, selvitettävä niiden matkojen jakautuminen, kerrottava jälkiratojen paikat jne. Tällöin ylituomari saa tilaisuuden koko kilpailujen seuraamiseen. Kiljavalle oli saatu tuomareiksi seuraavat henkilöt: faktori O. Pasanen, hra J.A.U. Yrjölä, hra Teuvo Jylinkoski, konemestari Esko Heikkilä, rva Inkeri Alanen, hra Bergström, hra Tauno Laine, agronomi G. Henilä ja hra Eino Räsänen. Kilpailut saatiin
suoritetuksi ilman suurempia "kauneusvirheitä" ja täysin kohtalaisessa
ajassa. Alokasluokan tottelevaisuuteen saapunut koiramäärä,
28 koiraa, oli ilahduttavan suuri. Jälkikasvu tuntuu hyvältä.
Alokasluokkaan osallistuvissa, niin ohjaajisssa kuin koirissakin, näkyy
vielä paljon epävarmuutta ja harjoituskenttien monet käskyt
ja menetelmät olivat monella liian tuoreessa muistissa ja ohjaajat
menettivät liian monilla käskyillä turhaan pisteitä.
Uakoisin, että entistä enemmän on tähdennettävä
koulutettaville kurssien jälkeen tämänkaltaisia virheitä
ja mieluiten järjestettävä jokaisen kurssin päätteeksi
"oikeat kilpailut" pienoiskoossa ja epävirallisina. Tällöin
myös tuomarit, joita kutsutaan tilaisuuteen, ottaisivat nuorten suhteen
nimenomaan neuvovan asenteen ja varoittasivat turhista käskyistä
ja muusta pistevähennykseen jphtavasta.
Voittajaluokassa olin määrännyt kaikki koirat pidettäväksi vapaina koko kilpailun ajan, siis ilman talutinta. Tätä menetelmää käytettiin esim. Suomen mestaruuskilpailuissa, jolloin talutinta ei saanut edes kantaa kädessä, vaan se oli roikutettava olan yli ja kainalon alitse lenkkinä. Täten koira ei taluttimesta voi saada minkäänlaisia ylimääräisiä vihjeitä tai pakotteita. Kilpailun aikana havaitsin, että jotkut yrittivät vielä kouluttaa koiriaan jokaisena mahdollisena vapaahetkenä. Uskon, että lisäkoulutus tässä vaiheessa on vain pahasta. Koira kyllästyy, väsyy ja ohjaaja hermostuu. Paljon onnellisempaa on niin koiran kuin ohjaajankin levätä näinä väliaikoina. Erittäin
tärkeä seikka tuli esille tässä kilpailussa, kun kahteen
kertaan jouduin varoittamaan koiran rankaisemisesta. Sitähän
ei missään tapauksessa saa kilpailussa tapahtua.Tällaiset
varoitukset ovat ylituomarille yhtä epämiellyttäviä
kuin asianomaisille henkilöille. On muistettava, että ylituomarilla
on oikeus sulkea tällainen ohjaaja pois kilpailusta.
Viestikoirien
lähdettyä taipaleelleen lähdin seuraamaan jälkikokeita.
Alokasluokan koirissa tulevat esille tavallisesti ne virheet joita ohjaajat
vielä tekevät. Näin oli nytkin laita. Ensimmäinen ohjaaja
ei antanut koiran kunnollisesti tutkia etsintäaluetta, vaan hapuili
koirineen sinne tänne ja näin koira menetti mielenkiintonsa jäljelle.
Mainittavaa on, että kun sama koira kilpailun jälkeen uudelleen
lähti samalle etsintäaluelle, se otti jäljen ja toi kaikki
kuusi kapulaa.
Rauhakllinen ja asioista selvillä oleva kilpailijapari löytyi seuraavalta jäljeltä. Koira sai etsiä etsintäalueen sivusta sivuun, löysi jäljen ja lähti liikkelle. Arvosteleva tuomari havaitsi selvästi ensimmäisen kapulan maastaoton. Kuitenkin tässä kohden huomauttaisin siitä, että hyvään tapaan kuuluu kapulan heiluttaminen tuomarille, kun se on löydetty tai muulla tavoin, esim huutaen siitä tiedoittaminen. Näin tuomari voi todeta, että koira on oikealla jäljellä ja voi siirtyä heti toista lähettämään. Järjestyksessä seuraavalla jäljellä tapahtui siten, että kun koira oli löytänyt jäljen, veti ohjaaja sen jäljeltä pois ja pakotti koiran etsimään koko etsintäalueen tarkastaakseen vieläkö sillä mahdollisesti olisi jokin toinen jälki. Kuitenkin olisi kilpailijan silloin, kun koira on ensimmäisen jäljen ilmaissut, ilmoitettava siitä tuomarille, että jälki on nyt löytynyt. - olen jopa seurannut sellaista kilpailua, jossa arvosteleva tuomari on vaatinut, että koiran on ensin etsittävä koko haku-alue ja sen jälkeen vasta lähdettävä ensin ilmaisemaansa jälkeä myöten. Se nuori tyttö jonka koira aivan oikein suoritti etsintäalueen, löysi jäljen, lähti taipaleelle ja tuli muutaman hetken kuluttua takaisin kuusine kapuloineen, oli varmaan iloinen. Näki, miten hänen silmänsä säteilivät ja onnistuneen kilpailun tuottama mielihyvä ikäänkuin loisti koirastakin. Tällaisia nuoria tyttöjä ja poikia tarvitsemme ja kaipaamme palveluskoiraväen riveihin. Voittajaluokassa kaikki jäljet olivat etukäteen kuljettuja. Jäljentekijän piti vain kulkea lappusia ja noukkia ne pois. Näin voitiin varmistua siitä, etteivät jäljet mennet missään kohdassa ristiin. Sitä paitsi viereisten reittien jälikapuloitten päät oli värjätty eri väreillä. Tällöin myös kilpailija saattoi varmistua jäljellä ollessaan siitä, ettei ottanut väärää kapulaa. Tästä heille ilmoitettiinkin ennenkuin lähtivät maastoon. Mahdollisesti erivärisen kapulan löytäessään oli pyydettävä jättämään se rauhaan. Avoimen luokan jäljellä ei ollut yhtä hyvä onni. Siinä selvästi voitiin todeta muutamien jälkien menneen ristiin ja ne uusittiinkin viikon kuluttua. Samana iltana uusiminen pimeyden vuoksi oli mahdotonta. Tuomareitten saatua arvostelupaperinsa selviksi ne lähetettiin välittömästi vikkeläkinttuisten viestinviejien mukana toimistoon, missä ahkerat ja nopet toimistonaiset työskentelivät. Tulokset saatiin lasketuiksi nopeasti ja jopa kunniakirjatkin kirjoitetuiksi samana päivänä kilpailujen viime hetkillä. Jotkut, jotka jäivät alle jonkin minimipistemäärän, mikä heidän olisi tullut saavuttaa joko verovapauden tai maastoon pääsyn vuoksi tulivat pyytämään, että pistemääriä korotettaisiin. Tähän on sanottava, ettei ylituomarilla yksin ole oikeutta ilman muuta lähteä korottamaan näitä pistemääriä neuvottelematta asianomaisen tuomarin kanssa. Varsinkin maastoon lähteville koirille tällainen ½-1 pisteen korottaminen saattaa olla mahdollista, mutta kuten sanottu, siitä on aina neuvoteltava. Muonituspuolta
ei ollut unohdettu. Partiopoikaopiston keittiöstä sai hyvää
ruokaa ja kahvia. Tilat tällä opistolla ovat kerrassaan mainiot.
Sture
Carlson
|
© Dobermann
Pedigrees - Finland