Merimatka sujui mainiosti. Lautalla ei ollut liikaa väkeä ja merikin pysytteli ihmeen rauhallisena, niin että saatoimme turvallisesti täyttää vatsamme herkullisen voileipäpöydän antimilla.

Tiistai-iltana klo 18:n maissa laiva poikkesi Ruotsissa Karlskronan satamassa ja pääsimme tunnin ajaksi kävelemään vankalla maaperällä.

4.11. (keskiviikko)
Saavuimme Travemünden satamaan klo 10 aamupäivällä ja olimme valmiita jatkamaan heti matkaamme, mutta Saksan tulli oli hieman toista mieltä. Grothella oli nimittäin mukanaan saksanpaimenkoiransa Ulla, jonka hän aikoi viedä pojalleen Neumünsteriin. Emme edes yrittäneet piilottaa Ullaa auton lattialle, koska Groth oli hankkinut kansainvälisen eläinlääkärintodistuksen ja Helsingissä oli vakuutettu, ettei muita papereita tarvittaisi. Olisi kuitenkin tarvittu piirieläinlääkärin antama todistus siitä, että koira on terve ja ettei 30 km:n säteellä ole mitään tarttuvia tauteja ja lisäksi joku Saksan Liittotasavallan Kaupallisen Edustuston todistus. Tämä on kuulemma määräys, joka koskee vain Suomesta Saksaan tuotavia koiria (ei muista Skandinavian maista). Soitettuaan ja sähkötettyään muutaman kerran Kieliin sekä hankittuaan Lübeckistä eläinlääkärin suorittamaan tarkastusta suostui tulli vihdoin laskemaan meidät läpi. Ulla sai 3 kk:n kotikaranteenin ja lisäksi se pitää viedä joka kuukausi tarkastukseen. Meillä tähän touhuun meni 3 tuntia ja 35 DM.

Leveillä autobahnoilla ajaminen lauhdutti nopeasti huonon tuulemme ja pian olimmekin Neumünsterissä (80 000 asukasta) jossa Grothen poika on opissa. Ulla joutui siellä vartiotehtäviin eräälle urheiluseuran talolle. Neumünsterissä innostuimme katselemaan myös televisiota, koska sieltä tuli parhaillaan Berliinissä pelattava jalkapallo-ottelu Saksa-Ruotsi (1-1). Stadionilla oli ottelua seuraamassa yli 70.000 katsojaa. Tähän yhteyteen sopii myös maininta Juhani Peltosesta, jota kuulimme kovasti kehuttavan. Näimme myös hänen kuviaan Hampurilaisissa päivälehdissä.

Illalla klo 20 saavuimme Hampuriin, jossa meitä oli jo kovasti odotettu. Menimme ensin tapaamaan herra Martin Bründeliä, joka on Hampurin erään alaosaston, Altonan puheenjohtaja. Saimme tutustua hänen viehettävään perheeseensä, johon kuului myös kaksi dobermann-narttua, lajinsa aivan erinomaisia edustajia. Brita v.d. Kieler-Förde on 4-vuotias ja Syra v.d. Reeperbahn 5-vuotias. Viime keväänä tuotettiin muuten Suomeen kaksi Britan narttupentua, joiden isä on Olaf von Adlerhorst, Urdi v.d. Reeperbahnin omistaa rva Heidi Dunderfelt Kauniaisista ja Undi v.d. Reeperbahnin apteekkari Paavo Nikka Kälviältä.

Istuimme Bründeleilla melkein puoleenyöhön herkullisten voileipätarjottimien ääressä ja kertoilimme kuulumisia omasta yhdityksestämme ja utelimme tietysti kaikkea mahdollista palveluskoiratoiminnasta Saksassa ja lähinnä dobermanneista.

Saimme kuulla, että Saksassa meidän Kennelliittoamme vastaa VDH, joka järjestää mm. kansainväliset näyttelyt, mutta se ei pidä esim. roturekisteriä kuten meidän Kennelliittomme, vaan kukin rotujärjestö hoitaa itse oman rekisterinsä, johon työhön esim. saksanpaimenkoirilla tarvitaan peräti 35 henkilöä. Dobermannien rekisteri sijaitsee Dortmundissa ja sitä hoitaa vain 2 henkilöä. Rekisterinumero on juokseva aina ensimmäisestä dobermannista 18-luvulta alkaen ja on tällä hetkellä 79.000:ssä. Luku olisi paljon korkeampi, mutta rekisteriin ei hyväksytä kuin korkeintaan 6 koiraa kustakin pentueesta.
VDH:n lisäksi toimii Saksassa Palveluskoiraliittoamme vastaava DFG.

Dobermann Verein e.V:llä ei ole mitään varsinaista toimipaikkaa tai pääosastoa, vaan se toimii siellä, missä puheenjohtaja Ernst Wilking on. Kerran vuodessa pidetään vuosikokous, jonka pitopaikka vaihtelee. Tuomarikokous järjestetään myös joka vuosi Bundessiegernäyttelyn yhteydessä. Varsinaisesta toiminnasta vastaavat alaosastot, jota mm. Hampurissa on kolme. Koko Hampurin puheenjohtaja on herra Adler, joka toimii jonkinlaisena yhdistävänä tekijänä eri alaosatojen välillä. Herra Adlerin huostaan on uskottu erittäin arvokas kirja, joka sisältää jokaisen Saksassa syntyneen dobermannin sukutaulun ja siitosmerkinnät. Kirjan perii häneltä aikanaan taas joku toinen tunnettu ja luotettava dobermanntuomari.

Alaosatot järjestävät joka vuosi näyttelyn ja kilpailut pelkästään dobermanneille. Hampurin kaupunki on antanut mm. herra Bründelin alaosastolle oman 3000 m* suuruisen harjoittelualueen. Sinne on kyhätty pieni mökki, jossa on muutama istuin ja pöytä ja jossa säilytetään kaikki kilpailuvälineet. Heillä on harjoitukset kaksi kertaa viikossa ja on erittäin hyvä, jos 6-8 koiraa on mukana. Tässä vaihessa me tietysti kerroimme omasta 50:n koiran ennätyksestämme, mutta on otettava huomioon, että Altonan alaosatoon kuuluu vain 36 jäsentä.

Kilpilusäännöt hämmästyttivät meitä kovasti, sillä suojelu kenttäkokeena oli pääasia. Meidän dobermanniemme "leipälajia", viestä ei harjoiteltu lainkaan, mutta siihenkin on syynsä, sillä ennen sotaa viestikoe kyllä tunnettiin. Korkein pistemäärä, minkä koira voi kokeissa saada, on 300, (100 tottelevaisuudesta, 100 jäljestä ja 100 suojelusta). Jälki on kuitenkin hyvin yksinkertainen, esim. alokasluokan jälki on 3x100 m, muodostaen suoran kulman kunkin sadan metrin päässä. Vain kaksi kapulaa pudotetaan, ensimmäinen keskelle toista sataa metriä ja toinen jäljen päähän. Jäljen voi tehdä omistaja itse ja se tehdään pellolle, koska metsiä on niin vähän.

Saimme myös tietää, että collie ei ole Saksassa vielä palveluskoira, mutta se ehkä hyväksytään ensi vuoden alussa, jolloin myös jälki tulee omaksi kenttälajikseen, sensijaan Hovawart, joita Suomessa on vain pari kappaletta, on Saksassa palveluskoira. Palveluskoirakokeissa yksi tuomari ei saa arvostella enempää kuin 8 koiraa ja jäljenoton aikana tuomari seuraa koko matkan mukana. Suojelussa ei koiralla myöskään tarvitse käyttää kuonokoppaa, koska ei ole ns. kaksoisärsykettä eli kolmatta miestä. He väittivät, että tällöin koira vain vilkuilisi ympärilleen eikä kuljettaisi kunnolla.

5.11. (torstai)
Yleisten kilpailusääntöjen lisäksi on alaosastoilla omat kilpailusääntönsä, jotka sopivat kaupungin heille antamaan pieneen alueeseen. Esim. Altonan alaosastolla näytteli pituushyppy suurta osaa. Kaksi 60-80 cm korkeata estettä asetetaan peräkkäin ja koiran on hypättävä niiden molempien yli yht'aikaa. Isäntämme koira Brita oli hypännyt näin yli 4 metriä. Kun torstaina saimme nähdä harjoittelupaikan ja koirien suoritukset, muistutti se meistä lähinnä esteratsastusta. Rata alkoi leveällä vesihaudalla, jonka jälkeen oli useita lankku- ja risuesteitä ja kaikesta huomasi, että myös koirat pitivät tästä radasta. Meille selitettiin, että tämä oli ainoa tapa pyöräilyn lisäksi kuntouttaa koiria, koska metsiä ei juuri ollut ja jos koiran sellaisessa laskee vapaaksi, metsänvartia ampuu sen heti. Saimme myös nähdä jälki- ja suojeluesityksen. Tämä tilaisuus oli järjestetty pelkästään meitä varten.

Herra Bründelin opastuksella kävimme myös ostoksilla ja tutustuimme hieman Hampuriin, joka on n. 2 milj. asukkaan kaupunki. Ajoimme Elben alitse 1911 rakennettujen tunnelien kautta. Kiertelimme vapaasatamassa, jonka katujen yhteispituus on 160 km. Itse Hampuri vaikutti melko matalalta ja kadut tuntuivat olevan aivan liian ahtaita valtavalle automäärälle, joka siellä liikkui. Joka kulmassa seisoi jykevä kirkko korkeine torneineen. Meille kerrottiin, että ne olivat kaikki evankelisluterilaisia ja niitä oli yhteensä 32. Pieniä hotellin ja matkustajakodin tapaisia laitoksia oli myös jokaisessa talossa. Eräässäkin laskin niitä olevan peräti neljä samassa talossa.

Illalla oli meille järjestetty keskustelutilaisuus 15 hampurilaisen dobermannystävän kanssa. Myös neljä koiraa oli mukana idyllisessä oluttuvassa, jossa kokous tapahtui. Tässä samassa huoneistossa pidetään kerran kuussa Altonan alaosaston kerhoilta. Jokaisesta kokouksesta pidetään pöytäkirjaa, joka luetaan seuraavassa kokouksessa. Myös näyttelyistä ja kilpailuista saatujen palkintojen ja kunniakirjojen jako suoritetaan kerhoillassa.

Erityisellä mielenkiinnolla katselimme niitä siistejä kansioita, joita melkein jokaisella läsnäolialla oli mukanaan. Niihin kukin omistaja oli tallettanut koiriensa valkokuvat, rekisteri- ja kunniakirjat, koetulokset ym. aikajärjestykseen läpinäkyvien muovikansien väliin. Tällainen kansio on mitä parhain muisto itselle ja mainio opetusväline toiselle henkilölle, joka on kiinnostunut koirastani tai harrastamastani rodusta.

6.11. (perjantai)
Ystävämme Sittnikowien piti olla perjantaiaamuna klo 8.50 Hampurin lentokentällä ja Groth lähti tietysti autollaan heitä vastaan. Me istuimme hotellimme baarissa aamukahvilla, kun Groth klo 11:n maissa tuli takaisin ja ilmoitti, ettei kone pysty laskeutumaan Hampuriin sumun takia. Joskus iltapäivällä saimme kuulla koneen lentäneen Amsterdamiinb ja jatkaneen sieltä matkaansa Pariisiin. Illalla olimme taas Bründeleilla kahvilla ja mietimme juuri missä päin maailmaa Sittnikowit mahtoivat olla, kun puhelin soi ja kuulimme Hassen iloisen äänen kertovan, että me olimme nyt Hampurissa, vaikkakin 11 tuntia myöhässä jua menihän se päivä siellä Amsterdamin lentokentälläkin jotenkuten.

Ilta jatkui vilkkaan keskustelun merkeissä ja herra Bründel kasasi meille paksun pinon kilpailusääntöjä, siitostarkastussääntöjä, näyttelyluetteloja, erilaisia kirjoituksia ym. joihin tutustuminen vie vielä jonkin aikaa. Joulujuhlissamme näimme jo lainaksi saamamme filmit Hampurin dobermannien omasta näyttelystä ja erinomaisesta suojelunäytöksestä. Oli suuri vahinko, ettei näistä hyvistä filmeistä saanut oikeata kuvaa esityksessä tapahtuneiden virheiden vuoksi.

Keskustelua olisi riittänyt vaikka kuinka kauan, mutta seuraava päivä oli jo lauantai ja meidän piti aamulla aikaisin lähteä Hannoveriin, sillä olihan Bundessiegrnäyttely sentään matkamme päätarkoitus.