Itse matkahan voidaan tehdä eri tavoin; lentäen, jos on Rockefeller, liftaten, jos ei ole yhtään rahaa tai sitten laivalla, niin kuin me menimme, halvemmalla tavalla säästöluokassa. Yksi henkilö edestakaisin 102 mk. Tämä laiva oli erittäin hieno ja mukava ja palvelu erinomaista, sehän oli Finlandia, SHO:n "lippulaiva". Matka oli siis erittäin miellyttävä sinne Saksan rantaan ja Travemündestä Frankfurt am Mainiin oli yksi "sujaus" autobahnaa pitkin, vain hieman 6 tuntia. Frankfurthan oli se näyttely paikka tänäkin vuonna. Lauantaina siellä oli esillä siitos ja kasvattajaluokat, mutta saimme kuulla, ettei siellä ollut kuin yksi dobermannryhmä, eikä sekään mikään kovin hyvä. Tämän saimme kuulla eräässä hotellissa johon Frankfurtiin saapunut dobermannväki oli kokoontunut. Se oli muuten kuusikerroksinen hotelli ja täynnä pelkästään dobermann-ihmisiä.

Lauantai-iltana oli tuomarikokous kuten aikaisempinakin vuosina. Tämä oli jälleen erittäin mielenkiintoinen tilaisuus. Siellä oli tuomareita Ranskasta, Englannista, Itävallasta, Suomesta ja Saksasta, yhteensä yli 20 tuomaria. Näin sivuhuomautuksena voin sanoa, että siellä näytti olevan aivan samat pulmat kuin meilläkin. Varsinaisista tuomarikokouksessa käsitellyistä asioista olen kielletty puhumasta, koska ne olivat tuomarikohtaisia, mutta sen voin kertoa, että heillä on tällä hetkellä keskeisempänä asiana siitostarkastuksen luonnetesti. Siellä on kaksi rintamaa, ns. kovat koirat, miehet, jotka haluavat kovia ja sitten hieman nuorempaa tuomaripolvea edustavat, jotka haluavat hieman pehmeämpiä koiria. Tämä oli niin kuin tämän tuomarikokouksen erikoisteemana.

Lauantai-illan päätteeksi oli illanistujaiset eräässä ravintolassa ja senhän jokainen tietää, kuinka saksalaiset koiraihmiset toisensa tavatessaan suurnäyttelyn edellä - aivan samoin kuin muuallakin - viettävät rattoisan illan kehuen kukin omia koiriaan.

Sitten sunnuntaihin ja itse näyttelyyn,. Jo näyttelyhalleissa on ensikertalaiselle ihmettelemistä.; mehän olemme tottuneet Messuhallin "valtavaan lääniin", mutta siellä on jo se halli, missä kehät olivat, ainakin kolmen Messuhallin kokoinen. Toisessa hallissa olivat koirien kopit ja se oli suunnilleen Messuhallin luokkaa. Meidän rodullemme oli varattu kaksi isoa kehää ehkä noin 50 - 70 m kooltaan. Kummassakin kehässä arvosteltiin koiria samaan aikaan, kaksi eri tuomaria tietenkin. Tänä vuonna siellä oli Toni Schulz, joka arvosteli mustat urokset ja muun väriset nartut ja Friedrich Theiss, joka arvosteli mustat natut ja muun väriset urokset. Viimeksi mainittu omistaa ruskean uroksen, vuoden -65 Bundessiegerin, Int. Ch. Meckie v. Fürstenfeldin. Koska kehiä oli kaksi, niin sitä joutui juoksemaan koko ajan edestakaisin; kun oli kaukaa tullut, niin halusi tosiaan nähdä kaiken.

Toisessa kehässä aloitettiin ruskeilla nuortenluokan uroksilla, joita oli 5. Täytyy sanoa, että sieltä ei löytynyt yhtään ykkösen koiraa, kaikki saivat SG (NL 2). Myöskään ei avoimen luokan viidestä ruskeasta uroksesta löytynyt yhtään V-koiraa. Vasta käyttöluokassa oli yksi koira, Astor vom Edersee, joka sai V1. Olin suorastaan pettynyt ruskeissa uroksissa, kun vertasin edellisiin vuosiin. Viime vuonna sentään oli useampia V-koiria; meidän Taiston Ekkemmehän sai silloin mm. avoimessa luokassa V1. Vuonna -63 äsken mainittu Meckie v. Fürstenfeld tuli Bundessiegeriksi ja vuonna -64, voi sanoa, nähtiin suorastaan timantin kova Bonny-Boy of Fayette Corner (Odin v.d. Ansbornquelle - Anka of Fayette Corner). Siellä olivat siis ruskeat urokset laskeneet tasosta ainakin tässä näyttelyssä.

Toisessa kehässä taas astuivat areenalle mustat urokset ja silloinhan ne meiltä "silmät revähtivät". Voi sanoa, että näiden joukosta 10 parasta "lakaisivat Pohjoismaat". Nuorten luokan koirista, joita oli 5, vei voiton Dux vom Rotbachtal-niminen koira. Se oli hyvin paljon erään meillä esiintyvän , tänä vuonna paljon voittaneen uroksen näköinen. Sitten siellä oli myös kaksi hyvänäköistä nuorta urosta Vello v. Fürstenfeldja Xello v. Fürstenfeld  Bordo v. Fürstenfeldin ja Odin v. Fürstenfeldin poikia. Ensin mainittu näistä kahdesta oli se uros, jota eräät henkilöt halusivat sieltä viime vuonna ostaa, mutta eivät onnistuneet.

Sitten astuivat kehään avoimen luokan mustat urokset, 14 koiraa, joista pisimmän korren veti Ralf von Forell, viime vuoden Bundessiegerin Rondo von Forellin pentueveli. Toiseksi tässä kovassa kehässä tuli Otto de la Morliere, ranskalainen koira, jonka isä Krack de la Morliere sijoittui vuoden -644 Bundessiegernäyttelyssä vastaavalla tavalla, niin että huippukoiria sitä on tullut sieltäkin päin. V3:ksi tuli Falko von Hagenstolzin poika Condor v. Weissen Thurm.

Mutta vasta sitten, kun kehään asettuivat käyttöluokan viisi mustaa urosta, meikäläistä vietiin todella kovaa filmikameran kanssa. Siellä tuli ensimmäiseksi sellainen koira kuin Rado vom Fürsenfeld, joka on meillä olevan Eros vom Fürstenfeldin veljen Citto vom Fürstenfeldin poika, äiti on Blacky of Fayette Corner. Toiseksi sijoittui vanhempien jo hyvin tuntema Boris v. Falkweg, joka on täällä olevan nartun Anni v. Heggrabenin poika, isä on Jago v. Fürstenfeld. Toissa vuonna tämä koira hävisi Bundessiegertittelin nuoruutensa takia, tänä vuonna se hävisi liian lihavan kuntonsa takia. Samaa voi sanoa kolmanneksi tulleesta Eick v. Heiderhofista, joka viime vuonna voitti tämän ryhmän.

Seuraavana tulivat kehään Zuchtklassen 5 urosta ja näissä vei voiton Windo v. Fürstenfeld (i. Bordo v. Fürstenfeld, e. Ina v. Fürstenfeld). V2:si tuli jälleen ranskalainen koira Paf de la Morliere.

Nämä kaikki luokkiensa voittajat kilpailivat sitten keskenään Bundessiegerin arvosta. Molemmat tuomarit olivat suorittamassa valintaa, joka oli todella vaikea. Voiton vei hiuksenhienosti Rado v. Fürstenfeld saaden myös CACIBin, vara-CACIBin vei Windo v. Fürstenfeld ja kolmanneksi tuli Ralf v. Forell.

Sitten mustat nartut. Nuortenluokan narttuja oli kolme ja siellä tuli V1:ksi Costa v. Eichenhain. Sen äiti oli Hella v. Forell ja isä vuoden -65 bundessieger Andy v. Eichenhain. Nämä nimet eivät ehkä näin mainittuina kerro juuri mitään, mutta kun kurkistamme sukutaulusta seuraavaa polvea huomaamme, että Hella v. Forell on myös Andy v. Eichenhainin äiti eli tässä on kasvattajan Jagob Bambach, tehnyt todella läheisen sisäsiitoksen astuttamalla äidin pojallaan. Tämä on tietenkin sen kaltaista siitostyötä, ettei voi tehdä kuka tahansa ja millä koirilla tahansa. On todella tiedettävä, mitä tekee ja millainen tulos on odotetavassa. Ja tässä tapauksessa terveillä, suvuiltaan voimakkailla huippuyksilöillä tehtynä tulos oli myös onnistunut.

Avoimen luokan narttuja oli 24. Nämä koirat eivät olleet mahtua yht'aikaa siihen 50 x 70 metriseen kehään.
Siellä oli 5-6 kehäavustajaa yrittämässä pitää järjestystä yllä ja kyllähän te tiedätte, suojelukoiria kun on, niin siellä on pientä rähinänpoikastakin välillä. Ja tämä mustien narttujen kehä on toistaiseksi sellainen kehä, mitä minä en ole ikinä nähnyt. Siellä lenti meikäläisittäin ajateltuna kaunis koira kolmoseksi; liian kova taso. Viime vuoden Bundessiegeriksi valittu Goldi v. Felsingpass, joka kuitenkin menetti tämän arvonsa kilpailupisteiden puuttumisen takia, tuli nyt V3:ksi. Toiseksi selviytyi ranskalainen koira Philgane de la Morliere. Morliere-kennel on ilmeisesti hyvin tunnettu Ranskassa, sillä sieltä tuli useita kovanäköisiä koiria. Tosin he käyttävät paljon saksalaista verta, sillä tämänkin nartun isä oli Peer von Forell. 

Voittajaksi tänä vuonna selviytyi, voi sanoa, koirankasvattajan unelma Vilja vom Fürstenfeld, noin 18 kk:n ikäinen narttu, joka vei pisimmän korren. Tämä minkä takia se voitti, oli ehkä se, että se oli 63 cm korkea, meikäläisittäin katsoen uroksen tanakkuudella varustetuilla raajoilla, ihana kaula, pää ja selkä, tummat värit ja hyvä luonne. Sen isä oli Bordo v. Fürstenfeld ja emä Citta v. Fürstenfeld. Toiseksi tullut koira oli näyttävämmän näköinen, korkeus siinä 65-66 cm, mutta tuomari sanoi esittelyssä sen miinuksen olevan liian vaaleat värit rinnassa, muuten lähestulkoon virheetön koira.

Sitten, jos tarkastelemme seuraavia sijoja tässä luokassa, niin kiintyy huomio sellaiseen seikkaan, että siellä on nimi Fürstenfeld varsin voimakkaasti esillä. 11 tämän luokan koirista oli joko Jago, Kandy tai Bordo v. Fürstenfeldin tyttäriä ja punaisena lankana koko narttujen ryhmässä oli se, että ne olivat joko kolmannessa tai neljännessä polvessa Alex v. Kleinwaldheimin verta siis joko Lump v. Hagenstolzin tai Cäsar v. Klockenhofin kautta. Tästä asiastahan on lehdessämme aikaisemminkin ollut puhetta. Siellä oli myös erään meille tuotetun koiran äiti Sacha von der Brünoburg, joka sai ykköspalkinnon. Se oli aikaisemmin mainitun Boris v. Falkwegin tytär ja Sachan äiti on Festa v. Heiderhof, joka taas on Falko v. Hagenstolzin tytär.

Heillä siis tämä siitoskoirien käyttö on aikaumpinaista ja tämä sama yksioikoisuus vanhempien luettelossa oli myös urosten kohdalla selvästi havaittavissa. Siellä on tällä hetkellä kolme-neljä linjaa, jotka vetävät jatkuvasti pisimmän korren näissä näyttelytouhuissa.

Sitten olivat ruskeat nartut, joista alleviivasin erään yksilön. Äsken mainitsin Ralf von Forellin avoimen luokan urosten voittajana, viime vuonna sanottiin Rondo von Forell ja tänä vuonna sanotaan Rita von Forell, ruskeitten narttujen Bundessiegerin. Siis yhdestä pentueesta kolme tällaista tähteä ja kun vielä muistetaan, ettei Saksassa saa jättää enempää kuin kuusi pentua. Alleviivaan myös sitä, että tämän R-pentueen isänä on ollut Arco of Fayette Corner ja äitinä Cita Germania ja että nämä veret löytyvät nyt myös meiltä. Cliff of Fayette Cornerin isähän on Arco ja juuri hiljattain tänne tuotu urospentu, jonka emä on Cita Germania.

Bundessiegereitten valinnan jälkeen seurasi ohjelmassa sanoisinko "vuosisadan tapaus". Moni teistä näki saksalaisessa Unser Rassehund-lehdessä pyynnön, jonka siitosneuvosto esitti vanhoille Bundessiegereille ja valioille, tulla tähän näyttelyyn esittelyyn. Ja he olivat noudattaneet kutsua. Siellä esiintyi kaikkiaan 9 vanhaa voittajakoiraa. Jos aloitetaan ruskeista koirista, niin siellä oli Bonny-Boy of Fayette Corner (B.Sg. 64) ja Argus v. Neroberg (B.Sg. 65). Sitten oli mustissa uroksissa Andy v. Eichenhain (B.Sg. 65), Odin v. Forell (Int.Ch., Monacon Ch.) ja sitten oli Blitz v. Roggenfelde (Int.Ch., Unkarin Ch.). Mustissa nartuissa oli Mascha v. Fürstenfeld (B.Sg. 65), Anka v. Schrammhof (Int.Ch.), Dolli v. Andreasstift (B.Sg. 64) ja Sokerina pohjalla Maailmanvoittaja Blanka v. Hohenwürzburg (B.Sg. 63). Lisäksi olivat mukana myös valitut Bundessiegerit Rado v. Fürstenfeld, Vilja Germania ja Rita v. Forell. 

Kun nämä astuivat yhteen riviin, niin siellä kansa hiljeni kunnioituksesta, sillä saksalaisetkaan eivät itse ole koskaan nähneet kehässä saman aikaisesti näin korkeatasoista koiralaumaa, siis yhdeksän entistä voittajaa ja nämä kolme uutta. Kaikki olivat samantyyppisiä, vaikka siinä oli vanhin syntynyt vuoden-60 alussa. Kaikki olivat kuin veljiä ja siskoja keskenään ja tämä oli jotain sellaista, mitä minä en ole ikimaailmassa nähnyt, että seitsemän, kahdeksan vuoden aikana käytännöllisesti katsoen ei tyyppi ole muuttunut ollenkaan siis siinä mielessä, mitä meillä. 

Jos me otamme tänä päivänä muutaman vuoden ajalta Messuhallin voittajat yht'aikaa kehään, niin voisi melkein luulla, etteivät ne olisi edes kaikki samaa rotuakaan, saati sitten samantyyppisiä. Saksassa on kuitenkin tätä jalostustyötä tehty niin pitkän aikaa ja asetettu sen suuntaviivat jo joskus sodan jälkeen, jolloin jalostus pääsi vauhtiin. Siellä on annettu rodun ohjaus ja siitostarkkailu yhden miehen harteille, Valentin Steffanille, ja kyllä hän on todella osannut pitää langat tiukalla.

Ja kun katselemme taas näiden vanhojen voittajien vanhempia, niin me jälleen törmäämme Bordo, Citta, Citto, Gina, ja Jago v. Fürsetenfeldiin, Falko ja Lump v. Hagenstolziin jne. Tämä saksalaisten huippukirien veri on kotoisin yhdestä ja samasta verilinjasta. Sitä on vain pistetty sekaisin eri tavalla. Toivon, että ette käsittäisi minua väärin, että minä ihannoisin jotain määrättyä koiraa, mutta vaikka otamme sieltä kaksi täysin erinimistä koiraa esim. Anka of Fayette Corner ja Titus Germania, niin niiden kummankin takana on kolmannessa ja neljännessä polvessa Alex v. Kleinwaldheim. Vaikka siis nämä nimet eivät luettelossa olekaan ihan samoja, niin jos lähdetään tutkimaan, niin ne päätyvät aina tähän yhteen urokseen.

Tässä ns. kunnialuokassa, jota äsken kehuin maasta taivaaseen, niin siellä ei enää kilpailtu millään tavalla järjestyksestä. Eräs kasvattaja oli lahjoittanut taulun tähän luokkaan ja siitä suoritettiin arvonta. Arpa suosi Bonny-Boy of Fayette Corneria, jonka mukana taulu meni Espanjaan. 

Lopuksi haluaisin esitellä teille osan Rado v. Fürstenfeldin mielenkiintoisesta sukutaulusta:.
 
 

Tässä ensimmäisenä kiinnittyy huomio selvään linjasiitokseen, jossa kasvattaja Herman Palmer, on tallettanut kuuluisan siitosuroksensa Citto v. Fürstenfeldin veren astuttamalla nartun isoisällään. Tämä tapahtui melkein viime hetkellä, sillä Citto kuoli samana keväänä.

Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että tämä Citto on syntynyt samasta yhdistelmästä kuin meillä oleva, paljonkin parjattu Eros vom Fürstenfeld. Lisäksi löytyy nimi Citta vom Fürstenfeld tämänkin lehden palstoilla kahden Bundessieger-nartun, Vilja - ja Mascha v. Fürstenfeldin äitinä. Tämä Citta on tietenkin Citton pentuesisar ja luonnollisesti myös Eroksen sisar.

Sitten tästä sukutaulusta ilmenee myös, kuinka Weltsieger Lump von Hagenstolz on saatu aikaan. Hämmästymme huomatessamme, kuinka läheisestä sisäsiitoksesta siinäkin on kysymys. Vaikka nimet Alf v. Hagenfreund ja Dina v. Klockenhof kuulostavat siltä kuin niillä ei olisi mitään tekemistä keskenään, huomaammekin lähemmin asiaa tarkasteltuamme, että nehän ovatkin melkein täyssisaruksia keskenään. Isä on sama, aikaisemmin useaan otteeseen mainitsemani Alex v. Kleinwaldheim ja emät Amsel ja Addi v. Hagenstolz ovat pentuesisaruksia. (Muistutettakoon vielä tietyn Nord Germanian isä Cäsar v. Klockenhof oli täysin samasta yhdistelmästä syntynyt kuin Dina v. Klockenhofkin.)

Tämän tyyppinen verilinjan luominen on se, mitä suomalaiset dobermannkasvattajat kaikki pelkäävät ja ennen kaikkea meillä pelätään nimeä Fürstenfeld. Sanotaan, että se on iso ja korkea ja löysä ja vaikka mitä, mutta kumma kyllä, eipäs se sitä Saksassa ole.

Tämä sukutaulu on vain yhden koiran esimerkki, mutta tätä harrastetaan Saksassakin paljon. Palmer, joka on Fürstenfeld-kennelin omistaja, on jo ehkä mennyt hieman liiallisuuksiin, jonka takia hän on nyt joutunut ottamaan uutta verta kantaansa. Mutta, kun hän kerran ottaa uutta verta, niin hän taas jatkaa omaa linjaansa. Samoin tekee Hagenstolz-kennel, vaikka tämä mies on hyvin sairas, niin sieltä on tullut taas yksi pentue. Hän jatkaa edelleen Falkon ja Lump von Hagenstolzin taustalla. Sitten Bambach, von Eichenhain-kennelin omistaja, niin kuin jo edellä kerroin, hän mm. astutti viime vuonna äidin pojallaan. Samoin toimii myös Wilking, von Forell-kennelissään jne.

Mutta, jos jotain virheitä tulee esiin, saksalaiset pystyvät korjaamaan ne myös nopeasti. Aikaisempina vuosina saattoi huomata virheitä pään linjoissa, hieman pitkiä käpäliä jne., mutta nyt ei niitä enää näkynyt. Tämä, että he pystyvät korjaamaan esiin tulevat virheet nopeasti, johtuu siitä, että heillä on yhtenäinen siitosneuvosto ja siitosneuvosto antaa luvan vain tiettyihin astutuksiin. Joku perusta heillä täytyy olla. Kasvattaja saa tietysti tehdä omia ehdotuksiaan ja sitten pääsiitosneuvoja Steffan tutkii asian ja sanoo: jaa tai ei.