Siinä oli dollareita ja paperipesoja sekaisin, kun kahmaisin setelit kokoon ja pudotin ne hattuuni, jota pidin edessäni laiturilaudoituksella. Vilkaisin muihin. Olimme kaikki kyyristyneinä noppakuutioiden ympärille: pari, kolme merimiestä, muutama satamatyöläinen, joitakin jenkkilaivaston poikia ja keitä muita peliin lienee osallistunutkaan. Vaikken tuntenut paikallisia heppuja, tunsin sitä paremmin amerikkalaiset merimiehet, joten minun oli joka tapauksessa viisainta häipyä täältä. Olin ensimmäistä iltaa Buenos Ayresissa, ja pukuani lukuunottamatta olivat noppakuutiot vielä äsken olleet ainoa omaisuuteni.
En laskenut seteleitä, nousin pystyyn ja sumosin ne housuni taskuihin, työnsin noppakuutiot saman tien ja hatun takaraivolle. Valtavien tavarapaalien välistä lähdin etsimään tietä kaupunkiin.
En päässyt kovinkaan pitkälle, kun revolveri työnnettiin kylkeeni. Nostin käteni ylös ja käännyin hitaasti katsomaan tunematonta. Hän ei ollut kukaan äskeisistä pelitovereistani, olipahan vaan joku minua viisaampi kaveri, joka oli päättänyt korjata valmiiksi paahtamani kastanjat näin jälkeen päin.
Mutta minulla ei ollut aikomustakaan antaa rahoja hyvällä. Ei, vaikka henki menisi ! Mutta juuri tänä silmän räpäyksenä olin liian harmissani keksiäkseni keinon, millä päästä pälkähästä. Mies oli valinnut hyvän paikan kapean solan tapaisen, kahden paalirivistön välissä. Ei ollut suuresti tilaa liikkua mihinkään suuntaan ja pimeääkin oli kuin säkissä. Mutta aivan odottamatta kuului heikko naksahdus, ja hän parahti lievästä tuskasta ja säikähdyksestä. Pimeydestä hänen takanaan oli pistänyt esille keppi, joka oli päästään sylkenyt terävän pistotikarin. Se oli raapaissut mitättömän naarmun hänen kätensä ihoon, ja hän oli pudottanut aseensa. Karhea, sotilaallisen täsmällinen ääni sanoi. - Alkakaa laputtaa !
Mies ei kaivannut toista käskyä. Hän katosi pimeyteen sanaakaan sanomatta. Kumarruin ottamaan revolverin maasta, sitten vilkaisin auttajaani. Hän oli hienosti pukeutunut keski-ikäinen herrasmies, jolla oli sylinterihattu päässään, valkoinen kaulaliina ja valkoiset hansikkaat. Hänen kasvonpiirteissään oli jotain sanomattoman kovaa ja ylemmyydentuntoista, jota vielä pilkallinen hymy korosti.
Koetin olla tilanteen tasalla, vaikka sydämeni vielä takoikin järkytyksestä. Nyökkäsin auttajani stilettikepin suuntaan ja totesin: - Tuollainen keppi on kätevä tarvittaessa. Sylinterihattuinen sanoi: - Se on mitä uskollisin ja tottelevaisin ystävä. Se vaikenee, kun haluan sen vaikenevan. Se puhuu kun haluan sen puhuvan. Nostin käteni kaulalle korjatakseni solmiota! - Laskin käteni taas. Mutta minullahan ei ollut solmiota! - Laskin käteni taas. Mutisin: - Siinäkö käsityksenne ystävyydestä?
Hän vastasi rauhallisesti: - Siinä käsitykseni ystävyydestä. Aloin ihmetellä mitä hänen tapaisensa mies teki täällä satamassa. Moitteton iltapuku ja stilettikeppi olivat tosin harvinainen yhdistelmä, mutta vielä merkillisempää oli tavata ne täällä sataman tavarapaalien välissä. En malttanut olla kysäisemättä: - Mitä teette näillä maisemilla? Auttajani hymyili outoa hymyään. - Tulin pelastamaan henkenne, hän vastasi, ja tiesin, että oli turha kysyä enempää. Se harmitti minua, joten jatkoin: - älkää liiotelko. Jos olisin antanut miehelle rahat, ei hän olisi minua tappanut. - Tepä ette olisi antanut rahoja. Ja oli kirotun oikeassa siinä! Minun oli myönnettävä se. Hän kysyi: - Miten saitte ne? Rahat joitten takia olisitte valmis kuolemaan.
Vastasin lyhyesti: - Uhkapelillä. Hän huudahti: - Ja teillä on satumainen onni ! Miksi ette mene jonnekkin, missä on todella suurista summista kysymys? Sanoin pilkallisesti: -Eikö uhkapeli ole kiellettyä argentiinassa, aivan kuten kotonakin?
- Puolen tunnin matkan päässä, kaupungin toisella laidalla on kasino, auttajani selitti. Hän ojensi minulle kortin. - Tässä on avain sinne. Otin kortin ja vilkaisematta pistin sen taskuuni. Vieras jatkoi: - Mutta älkää menkö sinne. Eivät anna teidän käyttää omia noppakuutiota. Virnistin: - Enpä luullut kenenkään huomanneen sitä. Hän vastasi kylmästi: - Mies joka minun laillani on oman onnensa seppä, huomaa sellaisen aina. Hän kääntyi poistumaan: - Mutta missään tapauksessa he eivät päästä teitä sisälle ilman solmiota. Naurahdin harmistuneena. Ennen kuin tajusinkaan hän oli kadonnut. Kuulin hänen askeleensa vaimenevan kaupungin suuntaan ja kiirehdin perässä. En kuvitellutkaan saavuttavani häntä, mutta minulla oli kiire. Satama oli minulle mitä epäterveellisin paikka juuri nyt.