Miten varma olinkaan silloin, että meitä oli vain kolme: Mundson, minä ja stilettikeppi. En hetkeäkään epäillyt, että voisi olla toisin. Minä olin selvittänyt välini naisten kanssa, Ballin oli selvästi sanonut: naiset ja uhkapeli eivät sovi yhteen. Mitä voisikaan meille tapahtua?
Enkä edes vaistonnut vaaraa. Menin tyhmänä kuin älytön aasi suoraan satimeen. Se tapahtui lauantai - iltana, jolloin juuri valmistauduin vastaanottamaan yleisön ryntäyksen. Setä Pio, vahtimestari - ukko, jonka omalaatuinen filosofia oli alkanut kiinnostaa minua yhä enemmän, nyt kun opin tuntemaan hänet, ilmoitti Mundsonin palanneen matkalta ja odottavan minua kotonaan.
Lähdin hänen huvilalleen. Olin iloinen hänen paluunsa johdosta, kaikin puolin tyytyväinen olemiseeni ja tervehdin hovimestaria tyytyväisenä. - Hienoa, että hän on täällä taas.
Silloin vasta huomasin hovimestarin nyrpeän ilmeen, mutta en sittenkään käsittänyt syytä edes hänen vastatessaan: - Toivon, että kaikki jää ennalleen.
Olin juuri kaatamassa itselleni drinkkiä, kun Ballin ilmestyi portaiden yläpäähän ja vaikutti säteilevältä. Hän oli niin epätavallisen näköinen, että hämmästyin. Poissa oli hänen tavanomainen ylemmyydentunteensa ja pilkallisuutensa, silmät loistivat ja niissä oli jotain pehmeätä, joka teki melkein typerän vaikutuksen.
En malttanut olla pistelemättä: - Mitä olet itkenyt? Olethan typerän näköinen. Arvelin hänen tuoneen matkaltaan jonkin yllätyksen kasinoa varten ja jatkoin siksi: - Missä on lintusi?
Hän sanoi hämmästyneenä: - Sinä siis tiedät? Ja kun hän vuorostaan näki minun ällistykseni: - Siis sinä et tiedä.
Samassa olin jäykistyä paikoilleni . Oven takaa kuului portaille - naisen laulua! Nyt aavistin asian ja olin tyrmistynyt. Mutta en vielä aavistanut, miten tyrmistynyt tulisin hetken kuluttua olemaan. Ballin sanoi: - Aika yllätys kuulla naisen laulavan talossani, vai mitä Johnny ?
Änkytin: - Yes - aikamoinen - yllätys. Menimme ovelle, ja silloin Ballin huusi: - Gilda ! Oletko säädyllisessä asussa ? Gilda ! Luulen veren syöksyneen tulvana päähäni, mutta onneksi Ballin ei huomannut mitään. Gilda ! Ääni oli tuntunut tutulta, mutten hurjemmassa mielikuvituksessanikaan olisi osannut sioittaa häntä tänne. Nyt kuitenkin Ballin sanoi: Gilda, ja jotenkin käsitin jo ennen kuin Gilda ilmestyi näkyviin, että se todella oli juuri hän.
- Varmasti, Gilda sanoi - olen säädyllisessä asussa. Minua ärsyttääkseenkö hänellä oli yllään tuo olkapäät paljaiksi jättävä negligeensä, jossa ei suinkaan olisi sopinut vieraille näyttäytyä? Hän seisoi keskellä huonetta häikäilemättömänä, häpeämättömänä, eikä tuo tolvana, Ballin, pystynyt muuta kuin tuijottamaan häneen. Ihmettelin itsekseni oliko Ballin omasta päästään soittanut minut tänne, vai oliko se ehkä Gildan pirullista keksintöä sekin.
En tiedä miten hillitsin järkytykseni , mutta Ballinin kääntyessä puoleeni esittääkseen Gildan kasvoni olivat ilmeettömät. - Tämä on Johnny Farrell, Ballin sanoi. - Johnny, tämä on Gilda. Gildan ääni oli samanlainen pehmeä, kehräävä: Olen kuullut teistä paljon, - Johnny Farrell.
Vastasin: - Minä en ole kuullut teistä sanaakaan. Mundson ehätti väliin ja selitti: - Tahdoin sen muodostuvan yllätykseksi. Johon Gilda kehräsi: - Oliko se yllätys, mr Farrell ?
Ballin nauroi onnellisena. - Varmasti oli. Olisitpa nähnyt hänen ilmeensä!
Gilda katseli minua tutkivana. Hän nautti tästä tilanteesta, aivan varmasti nautti, hän suorastaan hekumoi kysyessään: - Kerroitko mitä teen täällä, Ballin?
- Halusin senkin jäävän yllätykseksi.
- Pitäkää kiinni jostain, mr Farrell, Gilda mutisi, ja silloin käsitin kaiken tässä pirullisessa ilveilyssä. - Gilda on vaimoni, Johnny, Mundson sanoi.
Minä kumarsin Gildalle ja taisin olla hieman ivallinen: - Onnittelen.