Tiesin kaiken nyt olevan lopussa. Ei merkinnyt enää mitään mitä tapahtuisi minulle - tai kenellekään mullekaan. Olin valmis alistumaan, antautumaan. Lähetin sanan Obregonille ja käskin hänen tulla huvilalle. Olin päättänyt luovuttaa kaiken hänelle
Obregon saapui hyväntuulisena ja tyytyväisenä. Hänellä oli uutisia kerrottavana: - Saksalainen on pidätetty. Hän antaa meille kaikki kaipaamamme tiedot. Nyökkäsin hajamielisenä.
- Emme halua teiltä muuta kuin patentteja ja kartellin perustamispapereita allekirjoituksineen, hän jatkoi. Nyökkäsin jälleen. Olin valmis antamaan ne. Obregon sanoi: - Sallikaa minun selittää, miksi meidän täytyy saada noiden allekirjoittajien nimet tietoomme, mr Farrell. Voidaksemme laillisesti asettaa heidät syytteeseen trustienvastustamislakien rikkomisesta.
En tainnut kuunnella häntä. Ajattelin Gildaa. Näin hänet edessäni , epätoivoisena, hysteerisenä, syyttävänä. Niin, tuona hetkenä, jolloin löin häntä, hän oli syyttänyt minua. Enkä voinut vapautua tunteesta, että hän oli oikeassa.
- Ette kuunnellut sanaakaan siitä, mitä sanoin ? Obregon huudahti. - Ette pysty ajattelemaan muuta kuin Gildan katsetta silloin, kun löitte häntä.
Hätkähdin. Kuinka hän arvasi sen ? Kuinka hän saattoi tietää sen ? En ollut huomannut hänen läsnäoloaan. Tuo mies oli noita ! Hänhän repi minut palasiksi, Obregon, sitkeydellään ja itsepintaisella vainollaan. Minusta tuntui, että hän aina oli tähdännyt tähän. Hän oli halunnut murskata minut Gildan edessä.
- Te kaksi lasta rakastatte toisianne sangen suuresti, hän mutisi.
- Vihaan häntä, huusin.
- Sitä juuri tarkoitan.
Hän hymähti, enkä voinut katsoa häntä silmiin. Keräsin voimani viimeiseen vastarintaan. En totisesti antaisikaan hänelle noita papereita. Ottakoon ne pakolla, jos pystyy, mutta hyvällä hän ei niitä saisi.
Obregon jatkoi: - En ole milloinkaan nähnyt niin omituista rakkauden ja vihan sekoitusta kuin tämä teidän tapauksenne. Ja niin kauan kuin päänne on sairas hänen tähtensä, ette pysty ajattelemaan ainoatakaan asiaa värkevästi.
Nousin uhmamielisenä. En ikinä antaisi hänelle papereita. En ikinä myöntäisi hänen olevan oikeassa ! Minäkö aioin antautua ? Vielä minussa oli voimaa, olkoon, että olin väärässä, olkoon, että olin kohdellut Gildaa epäoikeudenmukaisesti ja julmasti, en sitä milloinkaan myöntäisi.
- Pidätän teidät laittoman uhkapelin harjoittamisesta kasinolla, Obregon sanoi. - Jäätte tänne kotiarestiin. Kutsukaa minut takaisin, kun ette enää kestä sitä. Aion saada nuo allekirjoitukset. Jaksan odottaa kauemmin kuin te, mr Farrell. Minulla on laki puolellani. Se on miellyttävä tunne, teidänkin pitäisi kokeilla sitä joskus.
Hän meni ja tiesin jo hänen mennessään, että hän oli voittanut. Hän oli sanonut sen, en kestäisi tätä. Yritin pysytellä lujana, mutta henkinen vastustuskykyni oli mennyttä. Oli tuskin kulunut tuntiakaan, kun pyysin häntä palaamaan.
- Kahdeksan vasemmalle, mutisin, - kaksikymmentäneljä oikealle, kaksi vasemmalle, seitsemäntoista oikealle.
- Selvä on, hän sanoi.
- Se on lukon yhdistelmä. Lokerossa on kaikki mitä kaipaatte, eikä mitään mitä minä haluaisin.
- Tiedän sen, Obregon vastasi. - Hän on kasinolla - odottaen teitä. Kun vihdoinkin kutsuitte minua, minä kutsuin Gildan. Hän palaa kotiin.
Tunsin miten sydämeni alkoi tykyttää kiivaammin. Se oli toivoa ja pelkoa samalla. - Suoraanko kotiin ?
- Vähin minkä voitte tehdä, Obregon selitti, - on käydä sanomassa hyvästi ja toivottaa onnea matkalle.
- Hän on oman onnensa seppä.
- Miten typerä mies voikaan olla ! Obregon huudahti. - Tehkää minulle palvelus, että katoatte täältä, ennen kuin tajuatte, millainen ääliö olette, mr Farrell.
Kestin tämän paremmin näin. Hän oli tosiaan noita,taikuri joka tiesi miten sanoa sanottavansa. Hän jatkoi: - En kestä nähdä miten murrutte ja alatte esiintyä inhimillisen olennon tavoin. Olen poliisiksi aika tunteellinen tyyppi, Gilda ei ole tehnyt ainoatakaan noista asioista, jotka ovat tehneet yönne unettomiksi. Ei ainoatakaan. Hän näytteli, jokaisen yksityiskohdan. Ja voin antaa teille tunnustuksen siitä, että olitte hyvin kiitollinen yleisö, mr Farrell !