Hän kesti sitä jonkin aikaa. Sitten hän pakeni ja vaati avo-eroa. Hän muutti Montevideoon, sai paikan laulajattarena eräässä yökerhossa - ja kohtasi uuden miehen.
Heidän tarinansa kehittyi hyvin nopeasti, sillä Gilda oli epätoivoinen. Joka ilta mies istui kuuntelemassa Gildan laulua. Langford oli hänen nimensä, ja eräänä yönä hän viittasi Gildan laulun sanoihin: Amado mio, rakasta minua iäti, ja aloita ikuisuus tästä illasta
- Aloita ikuisuus tästä illasta, Langford kuiskasi. - Onko se lupaus, Gilda
- En voi luvata mitään ikuisuutta, Gilda mutisi. - En ole vielä saanut avioeroa.
- En kysy avioeroa, mies sanoi. - Avioero, jonka saisit Montevideossa, ei ole pätevä Argentiinassa ilman miehesi suostumusta.
- En ikinä palaa Argentiinaan, en ikinä, Gilda huudahti.
- Eikä se ole pätevä kotonakaan. Minne tahansa menetkään, olet aina sidottu häneen. Et pääse ikinä vapaaksi
- Sitten ei ollut mitään hyötyä siitä, että karkasin tieheni.
- Ei koskaan kannata karata tiehensä, Gilda. Tule takaisin Buenos Ayresiin ja koeta saada avioliitto puretuksi. Kerroithan, että miehesi jätti sinut heti vihkimisen jälkeen.
Gilda epäröi. Hän tiesi olevansa häkkiin joutunut eläin, mutta Langfordin sanat antoivat hänelle uutta, houkuttelevaa uskoa
Langford jatkoi: - Minä olen rinnallasi, rakkaani. Olen erittäin hyvä asianajaja. Minulla on enemmän rahaa kuin pystyn tuhlaamaaan ja olen hyvin, hyvin rakastunut sinuun. Se on aika hirmuinen yhdistelmä, eikö totta ? Gilda mutisi: - Se on aika hirmuinen yhdistelmä. Mutta hän oli kypsynyt suostumaan Langfordin ehdotukseen.
- Lentokone lähtee huomenna kahdelta ja kahdelta seuraavana päivänä olet oleva vapaa. Rakkaani, kokonaan vapaa.
- En olisi uskonut milloinkaan enää luottavani mieheen, mutta tässä sitä ollaan !
He matkustivat seuraavana päivänä ja saapuivat illalla Buenos Ayresiin. Gilda halusi asettua asumaan hotelli Centenarioon. Langford ajoi hänet sinne suoraan lentokentältä.
Kaikki tapahtui kuten olin laskenutkin. Gilda tunsi paikan ja kun he astuivat puolipimeään huoneeseen, hän heti tapaili kosketinta seinällä.
- Se on tässä ovenpielessä, ellei muistini kokonaan petä. Istuin odottamassa heitä ja minut nähdessään hän huudahti säikähtäen. Äkkiä hän käsitti kaiken. Että Langford oli ollut vain minun palkkaamani mies. Että hän oli mennyt ansaan. Että hän jälleen oli minun vallassani.
Langford vetäytyi kiusaantuneena pois. Jäimme kahden. Gilda ryntäsi kimppuuni, jä löi minua hysteerisenä. - Teen sen joka tapauksessa, Hän huusi epätoivoisena. - järjestän peruutuksen. En tarvitse kenenkään apua !
Eikö Langford selittänyt sinulle, huomautin. - Argentiinassa ei tunneta sellaista kuin avioliiton purkamista.
Se mursi hänen vastustuksensa ja itsepäisyytensä. Hän heittäytyi lattialle eteeni, hän syleili jalkojani, hänen ruumiinsa huojui ja hänen silmissään oli melkein mielipuolinen kiilto.
- Johnny, hyvä, anna minun mennä, hän valitti. - En kestä tätä enää. En pyydä sinulta mitään - vain tätä: anna minun mennä !
Nyt tiesin nujertaneeni hänet. Lopullisesti. Eikä se tuottanut minulle minkäänlaista tyydytystä. Huomasin kauhukseni, että jotenkin itsekin murruin. Oma kovuuteni ja julmuuteni jotenkin särkyi siihen itsepintaisuuteen, jota olin osoittanut tässä hänen todellisessa hädässään. Yht'äkkiä minusta tuntui, etten tiennyt mihin oikeastaan tällä kaikella pyrin. Olin saavuttanut päämääräni, mutta seisoin aivan kuin tyhjässä, niin kuin en olisi saavuttanutkaan mitään.
Se mursi minut. Olin henkisesti menettänyt kaiken voimani palatessani kasinolle ja ruumillisesti tunsin itseni omituisen väsyneeksi, heikoksi. Tomistossa odotti minua - Obregon. Hän ei kiinnostanut minua enää, mikään ei kiinnostanut minua. Vaivuin tuoliin tuskin viitsien tervehtiä häntä.