Jätettyäni heidät kahden voitin hermostuneisuuteni. Ei sittenkään voinut olla mahdollista, että Ballin oli ymmärtänyt totuuden. Hän saattoi tietenkin ihmetellä Gildan ja minun sopeutumattomuutta toisiimme ja pisteliäisyyttämme, mutta eikö siihen ollut riittävänä syynä haluttomuuteni ylipäänsä nähdä nainen kolmantena joukossamme? Vakuutin tätä itselleni ja tunsin rauhoittuvani.
Jospa olisin tiennyt, mitä samalla lausuttiin Ballinin talolla, jonne he jo olivat ehtineet, niin en kai olisi ollut yhtä rauhallinen.
Mundson sanoi aivan odottamatta: - Tunsit hänet ennen. Ja kun Gilda yritti näytellä hämmästynyttä: - Johnny Farrellin. Tunsit hänet ennen. Gilda ravisti itsepäisesti päätään, mutta Ballin jatkoi hellittämättömällä pilkallisuudellaan: Gilda, älä koskaan valehtele minulle!
Gilda oli kalpea. Hän tarttui Ballinia käsivarteen ja vakuutti soinnuttomasti: - Kerron sinulle totuuden. En tuntenut häntä.
Ballin ei ensin vastannut mitään. Hän tuijotti Gildaa selittämättömään tapaansa, sitten hän äkkiä vaihtoi puheenaihetta. Mutta hänen sanojensa äkillinen vaihdos oli yhtä kaamea kuin ilmeetön tuijotuskin: - Olet lapsi, Gilda ihastuttava aikuinen lapsi. Gilda värähti. Hänen itsevarmuutensa horjui pahasti ja hän pelkäsi. Ballin ei ollut ainoastaan rikas ja älykäs, hänessä oli jotakin tuhoa ennustavaa, jonka Gilda vasta vähitellen oli alkanut tajuta.
- Minua huvittaa ruokkia sinua kauniilla esineillä, Ballin jatkoi, - sillä syöt niin hyvällä ruokahalulla. Hän hymyili, mutta se ei ollut ystävällistä hymyä, vaan kovaa, melkein vihamielistä.
Gilda mutisi: - Mutta minun ei pidä tehdä erehdyksiä, niinhän? Jos olet huolissasi Johnny Farrelin takia, niin se on tarpeetonta. Vihaan häntä.
Ballin vastasi: - Ja hän vihaa sinua, se on sangen ilmeistä.
Gilda ei värähtänytkään, hän jaksoi jälleen hillitä itseään. Ballin jatkoi: - Mutta viha saattaa olla hyvin kiihottava tunne - hyvin kiihottava. Etkö ole huomannut sitä ?
Gildan rauhallisuus palasi jälleen, Ballinin sanoissa oli katkera sävy, joka osoitti, ettei hän juuri tällä hetkellä enää ollut vaarallinen.
- Vihassa on lämpöä, Ballin sanoi. - Sen saattaa tuntea. Etkö tuntenut sitä tänä iltana? Gilda vaikeni ja Ballinin oli jatkettava: - Minä tunsin. Se varoitti minua. Viha on ainoa asia, joka milloinkaan on lämmittänyt minua.
Gildan silmäterä laajeni vain hieman eikä Ballin huomannut sitä. Mutta Gilda oli ymmärtänyt, että Ballinin sanoissa, niiden katkeruudesta ja epätoivosta huolimatta, oli ollut varoitus. Ja hän luuli nyt tuntevansa Ballinin. Sekä hänen voimansa että heikkoutensa.
Kului joitakin aikoja eikä kasinolla tapahtunut mitään erikoista. Gilda tuntui varovan aiheuttamasta ristiriitaisuuksia. Mutta hän etsi tilaisuutta purkautumiseen. Tunsin hänet sentään niin hyvin, etten merkeistä erehtynyt, ja pidin häntä alituisesti silmällä. Hän alkoi yhä enemmän viipyä pelipöytien ääressä ja tällöin näin usein Obregonin hänen takanaan.
Gildalla oli onnea pelissä. Hän pelasi kuin lapsi, ilman mitään suunnitelmia, ilman mitään laskettuja yrityksiä, ja pieni pallo pysähtyi aina hänen numerolleen.
Voitettuaan eräänä iltana suuren summan hän huudahti Obregonille: - Ajatella, että tätä on jatkunut vuosia enkä minä ole tiennyt siitä mitään!
Obregon hymähti: - Onni ei ole aina myötä.
- Kyllä minulla, Gilda väitti,mutta toisen kylmä asiallisuus ei laimentanut hänen iloaan.
- Teidän täytyy olla varuillanne, Obregon vastasi ja hän lausui sanansa omituisen painokkaasti, mikä sai Gildan tuijottamaan häntä. - Vanhat ihmiset sanovat. . .
- . . . onni pelissä, epäonni rakkaudessa. Onpa hyvä etten välitä siitä !
Ja kun Obregon vuorostaan tuijotti häneen: - Taikauskosta, tarkoitan.
Gilda oli tullut haluttomaksi ja jätti pelipöydän. Neuvottomana hän kuljeskeli eteisaulassa, missä setä Pio puhutteli häntä. - Niin paljon väkeä, ukko huomautti, - ja kuitenkin niin yksinäistä, eikö totta?
Gilda katsahti häneen hämmästyneenä. - Mistä tiesitte?
- Poltatte liian paljon. Olen kiinnittänyt siihen huomiota. Vain ikävystyneet ihmiset polttavat paljon ja yksinäiset ihmiset ovat ikävystyneitä
Ukon sanoissa oli myötätuntoa, joka ihmeellisesti kevensi Gildan mieltä. - Luulen että pidän teistä, Gilda mutisi.