| Ostin solmion ensimmäisestä
vielä avoinna olevasta kaupasta, puhdistin hattuni ja suuntasin kulkuni
kasinolle. Se ei ollut vaikea löytää. Häikäisevän
valoisa ja loistelias kaksikerroksinen palatsi erottui jo kaukaa ympäristöstään
huvilayhdyskunnan toisella laidalla. Ovenvartia katsahti epäluuloisena
vaatimatonta ulkoasuani, mutta vedin saamani kortin taskusta. En vieläkään
ollut vilkaissut siihen enkä nytkään sitä tehnyt, mutta
se aukaisi tien sisälle.
Menin peseytymishuoneeseen laskemaan rahojani ja siistimään itseäni. Olin ansainnut roimasti siihen nähden, etten ollut uskaltanut jatkaa peliä kuin muutaman heiton verran. Mutta silti en eläisi näillä rahoilla viikkoakaan. Varsinkaan en voisi ostaa itselleni kunnon pukua. Minun oli siis ansaittava vielä enemmän. Vahtimestarina toimi vanha ukko, johon en ensin kiinnittänyt erikoista huomiota. Hän touhusi ympärilläni tarjoten palveluksiaan ja talon hajuvesiä, mutta minulla ei ollut rahaa sellaiseen. Kulmikas, mustatukkainen mies, jolla oli ylähuulessaan viikset etelämaalaiseen tapaan, huomasi torjuvan asenteeni ja tokaisi mennessään: - Vieras täällä - toistaiseksi ? Kysyin ukolta: - Kuka hän oli ? Johon ukko lyhyesti: - Tyhjäntomittaja. Ukko seurasi minua minua eteiskäytävään, ilmeisesti juomarahoja odotellen. Ohitsemme meni ylellisen upeasti pukeutunut nainen, joka minut huomatessaan miltei pysähtyi, sitten halveksivasti toisaalle katsoen purjehti eteenpäin. Kysäisin ukolta: - Kuka hän oli ? Johon ukko: - Harppu ! Työnsin kolikon ukon kouraan ja tuumasin: - Entä miten luokittelette minut? Hän vilkaisi rahaan ja vastasi: - Moukaksi. en voinut olla naurahtamatta. Mutta samalla minussa tuntui katkera pistos. Odotahan ukkoseni , ajattelin, parin päivän kuluttua puhut toisin ! Tuntemattoman auttajani antama kortti avasi oven kasinon sisähuoneisiin, missä suuret pelisalit olivat. Kiertelin hetken pelejä seuraten, sitten sioittauduin kahdenkymmenenyhden pöytään. Olin varma taidostani vetää eikä se jättänyt minua pulaan. Nopeasti setelikasa lisääntyi edessäni, en antanut levottomaksi käyvän croupierin hämätä itseäni ja vasta kun tiesin voittaneeni tuhat pesoa, olin tyytyväinen. Mutta en ehtinyt pitkälle, kun kaksi miestä ilmestyi kummallekkin puolelleni. Toinen sanoi matalalla äänellä huomiota herättämättä: - Johtaja haluaa keskustella kanssanne. Ei ollut epäilystäkään siitä, että minun oli turha pyristellä vastaan. Tuli mitä tuli, ainakaan täällä salissa minulla ei ollut varaa joutua epäedullisen huomion kohteeksi. Seurasin siis miehiä ja menimme kierreportaita ylös toiseen kerrokseen kadoten pienestä ovesta johtajan sisimpään. Huone oli tyhjä, ja yritin vielä taivutella miehiä sovintoon. Jouduin käsikähmään, ja toinen miehistä löi minua niin, että kaaduin lattialle. Samassa huomasin edessäni hyvin pukeutuneen miehen, ja minun on sanottava suoraan, että hämmästyin nähdessäni pelikasinon johtajan. Mieleeni ei todella ollut juolahtanutkaan, että hän olisi tämäniltainen pelastajani, mies, jolla oli pieni terävä ystävänsä. Jotenkin tunsin itseni pettyneeksi. - Hämäsitte minut tosiaan, sanoin hänelle. - Luulin teitä joksikin. En aavistanut, että olisitte vain peliluolan hoitaja. Hänen huulensa nyrpistyivät tuohon ylemmyydeentuntoiseen ja pilkalliseen hymyyn, jota en suinkaan ollut unohtanut. - Nimeni on Ballin Mundson, hän vastasi. - Johnny Farrell täällä. - Sitäpaitsi en ole hoitaja. Omistan tämän paikan. En aio sallia, että minua petetään. Yritin näyttää huolettomalta. - Tässä talossa ei pelata noppakuutioilla, huomautin. - Kukaan ei voita kahdessakymmenessä noin paljon - rehellisesti. - Minulla oli onnea matkassa. - Teillä on taito vetää kortit. Ymmäsin turhaksi jatkaa. Sanoin siis: - Sen oppimiseen meni vuosia. Hän tuijotti minuun miettiväisenä, ja odotin mikä kohtaloni oli oleva. Tiesin juuri nyt olevani hänen armoillaan, aivan kuten alhaalla satamassakin. Koko tulevaisuuteni riippui siitä, mitä hän päätti. Hän punnitsi kädessään keppiään, erottamatonta ystäväänsä, nähtävästi. Lopulta hän huudahti: - Ulos täältä ! - Olette hyvin typerä, vastasin. - Ajaisitteko minut pelaamaan vastapuolella ? Eikö olisi viisaampaa pitää minua omalla puolellanne ? Ajatelkaa sitä ! Käsitin äkkiä, että olin voittanut, käsitin sen hänen kysyessään: - Paljonko annatte ajattelemisen aikaa ? Vastasin: - Ei mitään kiirettä. Ajatelkaa minuutti tai pari. Sillä välin pyysin toisen miehistä takaisin huoneeseen, ja maksoin hetki sitten saamani iskun takaisin, ja sanoin ettei pitäisi lyödä miestä jolla on kädet selän takana. Ballin oli päättänyt nopeasti, hän hymähti tyytyväisenä. - Mutta minun on oltava varma eräästä asiasta. Naiset on jätettävä pois pelistä. - Ei ole naista pelissä, sanoin kylmästi. - Naiset ja uhkapeli eivät sovi yhteen, Mundson lisäsi. - Olisin voinut sanoa tuon itse, murahdin ärtyneesti. - Ja nyt ei puhuta siitä enempää. Mundson myhähti: - Siis joskus on ollut nainen pelissä ? Kiivastuin: - Kuulkaahan, mr Mundson. Minä synnyin tänä iltana, siellä alhaalla satamassa. Siksi minulla ei ole menneisyyttä, ainoastaan tulevaisuus. Asia oli sillä sovittu. Astuin hänen palvelukseensa, niin, vielä enemmän: minusta tuli hänen läheisin ystävänsä. Hän antoi minun oppia ammatin kaikki salaisuudet. Pian olisin pystynyt yksinäänkin hoitamaan koko suuren laitoksen. Eikä mikään pystynyt häiritsemään molemminpuoleista luottamusta. Kunnes sota päättyi. Saksa antautui, ja tapausta juhlittiin valtavasti Buenos Ayresissakin. Sinä päivänä Ballin ilmoitti lähtevänsä matkalle. Hän jätti kasinon minun hoitooni, saisin viisi prosenttia voitosta. Sanoin ottavani seitsemän ja puoli prosenttia. - Olet melkein yhtä terävä kuin toinenkin pieni ystäväni, Ballin vastasi huvittuneena. - Muttet aivan yhtä tottelevainen. Toinen ystäväni tappaisi puolestani, Johnny. - Se on todellista ystävyyttä, sanoin. Mutta en sillä hetkellä tosiaan ajatellut asiaa loppuun saakka. Mundson nosti lasin, jonka jo oli kaatanut valmiiksi. - Meidän kolmen menestykseksi, hän huudahti ja nostin kepin väliimme. Joimme maljan pohjaan. |