| Olin todella järjestänyt
kaiken oman tahtoni mukaan. Minullahan oli Gilda vallassani ja olin päättänyt
maksaa hänelle kaikki velkani. Meidät
vihittiin sinä iltapäivänä.
Hän luuli voittaneensa, hän luuli kietoneensa minut pauloihinsa. Mutta hän oli katkerasti erehtynyt. Se selvisi hänelle kuitenkin vain vähitellen. Casey ja Huerta olivat todistamassa vihkiäisissämme. Koko iltapäivän oli satanut kaatamalla. Kun tulimme ulos, sade lakkasi aivan yllättäin. Gilda huomasi sen: - Katso johnny sade lakkasi, ehkä se merkitsee jotakin ? - Et siis ole päässyt siitä. Gilda katsoi kysyvästi: - Mistä ? - Taikauskoisuudestasi. Lähdetään. Gilda epäröi: - Emme kai mene takaisin siihen taloon ? Sanoin: - Miksi sinä minua oikein luulet. Gildan ilme helpottui: - Kukaan muu ei sitä tiedäkkään kuin minä, et edes sinä itse. Lähdimme kotiin, jonka juuri olin meille hankkinut. Gilda oli innoissaan ja kierteli ympäriinsä: -Kaikki vaatteeni ovat täällä - jopa parfyymini. Sinä se huomaat kaiken, etkö vain, Johnny. Olemme siinä pisteessä mistä aloitimme, eikö totta rakkaani ? - Juuri siinä pisteessä, mistä aloitimme, sanoin pilkallisesti. Silloin hän huomasi Ballinin suurikokoisen kuvan, jonka olin tuonut seinällemme. - Tuo ei ole edes säädyllistä, hän huudahti närkästyneenä. - Mitä sanaa käytitkään, Gilda ? - Sanoin - säädyllistä. - Niin minustakin kuulosti. Hassua kuulla sinun käyttävän sitä sanaa, Gilda ! Hän ei todellakaan vielä käsittänyt, mitä hänelle tapahtui. Hän ei käsittänyt, että hänen häkkinsä ovi sulkeutui. Hän ei ollut Ballinin eläessä uskollinen, mutta olin päättänyt huolehtia siitä, että hän tulisi olemaan ehdottoman uskollinen Ballinin kuoleman jälkeen. Jätin hänet siihen ja menin kasinolle, jossa aioin asua, kuten ennenkin. Caseyn lähetin pitämään Gildaa silmällä. - Mitä ikinä hän tekee, selitin Caseylle, - minne ikinä hän menee, teidän on oltava siellä. Hän ei saa puhua kenenkään kanssa eikä kukaan puhua hänen kanssaan. Casey mutisi hämmästyneenä: - Uhkaako häntä jokin vaara ? - Vakuutan, että teitä uhkaa, ellette tarkoin noudata määräyksiäni. Muutaman päivän päästä toinen saksalaisista saapui luokseni. Otin hänet vastaan yhtä rauhallisena kuin alaiseni johtajatkin. Hän oli julmistunut, mutta tiesin, ettei hän mahtanut minulle mitään. - Haluatteko tietää miten Mundsonista tuli kartellin pää ? hän kysyi. - Olette kai huomannut, että patentit ovat saksalaisia ? - Olivat, korjasin. - Oikein. Ne kuuluvat työnantajilleni. - Eivät enää. Saksalainen hermostui. - Kolme vuotta sitten, kun näytti siltä, että Argentiinan oli pakko julistaa sota, järjestimme asian Mundsonin kanssa. Annoimme hänen ostaa patentit ja sodan päätyttyä hänen piti luovuttaa ne meille takaisin. - En ole nähnyt sellaista sopimusta. - Se oli gentlemannisopimus. - Eikä mr Mundson ollut gentlemanni ? - Hän oli hullu. Hän kuvitteli voivansa hallita maailmaa - yksinään. - Aivan oikein. Keskustelimme siitä kerran hänen kanssaan, vastasin. Ja sitten ajoin saksalaisen tiehensä. Olin tiennyt, ettei hän pystynyt tekemään minulle mitään. Hän oli menettänyt pelin. Mutta Gilda - hän luuli yhä, että palaisin hänen luokseen.Joka ilta hän pukeutui vastaanottaakseen minut. Enkä minä tullut. Gilda ei kestänyt sitä. Eikä hän kestänyt sitä, ettei hän käsittänyt miksi. Niin hän lopulta nöyrtyi ja tuli luokseni. - Se oli ihanaa... Hän oli pukeutunut parhainpiinsa. Hän oli kaunis, häikäisevän kaunis - ja malttamaton. - Olen Gilda, hän sanoi, - vaimosi. Muistatko ? Et ole ollut kotosalla viime aikoina. Luulin, että sinua on kohdannut mustinmenetys. En vastannut. En kuunnellut häntä. Hän murtui: - En kestä tätä tyhjötä, jossa elän. Etkö voisi edes selittää ? - Sinun elämäsi oli tähän asti niin täyteläistä, sanoin pilkallisesti, - että arvelin hiljaisuuden tekevän sinulle hyvää. Ehtisit jopa hieman ajatella asioita - sanoisinko liian julmasti, jos sanon: syntejäsi. - Kyllä, Gilda huudahti epätoivoisena. - Se olisi liian julmaa. Olet typerä, Johnny, kertakaikkiaan typerä. Luulet maksavasi minulle jostakin, luulet pääseväsi tasoihin. Mutta emmekö olleet tasoissa, kun menin naimisiin Ballinin kanssa - koska olit jättänyt minut ? Vai sillä tavoin ! Niinkö hän yritti selittää asian ! - Hienoa, huusin. - Mies on kuollut ja sinä... Olen iloinen. Mitä siitä sanot ? Hän oli hullu, Johnny. Pelkäsin koko ajan. - Siltä näytti, käyttäydyitkin sen mukaan. - Ei ole koskaan ollut muita kuin sinä ja minä, Johnny. Kaiken minkä tein, tein vain saadakseni sinut mustasukkaiseksi. Ei ole koskaan ollut muita kuin sinä ja minä. - Eikö ketään muuta ? - Entä miehesi ? Jos voit unohtaa hänet noin nopeasti, voit unohtaa muutkin. - Mutta ei ole ollut muita, Johnny... Keskeytin hänet: - Kun myönnät sen, niin kerrot keitä he olivat. Työnsin Gildan edestäni. Hän huusi hysteerisenä: - Ei uskoisi, että yhdelle naiselle sattuisi kaksi mielipuolta aviomiehiksi. - Varoitan sinua, Johnny ! Saman tien hän juoksi ovesta. Hän ei pelännyt vielä. Koska ei vielä tajunnut, ja oli vain raivoissaan. Hän yritti heti iskeä takaisin. Kotiin päästyään hän tarttui puhelimeen tavoittaakseen Gabe Evansin, mutta ei löytänyt tätä. Joten hän takertui kehen tahansa. Se ei ollut vaikeata, Gildan tapaiselle. Mutta Casey oli aina paikalla. Gilda huomasi piankin, että Buenos Ayres oli hänen yksityinen pieni vankilansa. |