Gilda Sivut..... 1..... 2..... 3..... 4..... 5..... 6..... 7..... 8..... 9..... 10..... 11..... 12..... 13..... 14..... 15..... 16..... 17..... 18..... 19..... 20.....
| Ryntäsin matkaan. Ajoin kasinolle
niin lujaa vauhtia, että oli ihme, ettei minua pidätetty ylinopeudesta.
Tapasin Gildan suuresta salista. Hän seisoi baaritiskin ääressä,
eikä hänen seurassaan ollut muita kuin setä Pio.
Kasino oli tyhjä, sillä poliisi oli sulkenut sen. Salit vaikuttivat kolkoilta ilman levotonta hälinää, joka oli ollut niille niin ominainen. Setä Pio oli yrittänyt lohduttaa Gildaa, Mutta huonolla menestyksellä. Miten suurta katumusta tunsinkaan nähdessäni Gildan noin masentuneena. Olin valmis lankeamaan hänen jalkojensa juureen pyytämään anteeksiantoa. - Kuulin, että lähdet kotiin, aloitin saamattomasti. - Tulin sanomaan hyvästi. Sitten tartuin hänen käteensä: - Haluan tulla kanssasi, Gilda. Ota, ota minut mukaan. Hän tuijotti minuun ja näki nöyrtymymiseni, katumukseni, epätoivoni. Hitaasti onni syttyi hänen silmiinsä. - Tiedän, että minä. . . , sammalsin, - tein kaiken väärin. . . - Eikö se ole ihanaa ? Gilda huudahti. Hän unohti kaiken muun ja kietoi kätensä ympärilleni. Kyyneleet olivat hänen silmissään, kun hän mutisi: - Kenenkään ei tarvitse pyytää anteeksi. Olimme molemmat - olimmehan - niin äärettömän typeriä ? Eikö tämä ole ihanaa ? Samassa huomasin yläkerran salaikkunan sulkeutuvan. Otteeni hänestä tiukkeni äkkiä ja kauhu nousi kurkkuuni. Portaiden yläpäähän ilmestyi mies, jota kaikkein vähimmin odotin näkeväni - Ballin Mundson ! Hän eli ! Ensin luulin näkeväni näkyja, mutta sitten hirvittävä tosiasia selvisi minulle. Ballin ei lainkaan ollut syöksynyt koneellaan mereen, hän oli tietenkin lavastanut kaiken ja itse hypännyt laskuvarjolla. Jotkut hänen kätyrinsä olivat pelastaneet hänet merestä. Hän oli kadonnut vain pakosta, murhan tehtyään, ja oli aikonut sopivan hetken tullen palata. Gilda sylissäni jäykistyi hirvittävän kauhun lamaannuttamana, kun hän kuuli Ballinin äänen: - En aikonut palata näin pian. Mutta haluan saada vaimoni. Luulitte minua kuolleeksi, niinhän ? Hän naurahti katkerana: - Tulin tuona iltana talooni noutaakseni Gildan, ottaakseni hänet mukaan. Mutta hänellä oli muuta tekemistä, sinun sylissäsi, Johnny. Ei ollut aikaa tunteellisiin kohtauksiin, joten minun oli jätettävä teidät silloin, Kas, kun ette nähneet minun hyppäävän laskuvarjolla ! Mutta katseenne olivat sumentuneet silloin muutenkin. Liikutus pimentää järjen. Hän oli koko ajan lähestynyt meitä ja hänellä oli stilettikeppi kädessään. Gilda oli kääntynyt sylissäni, seisoimme tuijottaen häntä kuin lumoutuneina. Kumpikaan meistä ei pystynyt liikahtamaankaan. Nyt hän oli vain muutaman askeleen päässä meistä. - Aikomukseni oli tappaa sinut tällä, Johnny, hän sanoi ja heilutti keppiä. - Minusta olisi huvittavaa nähdä toisen pienen ystäväni tappavan toisen. Työnsin Gildan syrjään, pelkäsin hänen joutuvan vaaraan. Mutta en saanut askeltakaan otetuksi vapautuakseni itse tämän karmivan tilanteen lumouksesta. Ballin laski stilettikeppinsä baaritiskille. - Mutta nyt - en teekään sitä - sillä minun on tapettava myös Gilda. Ja siksi. . . Hän veti taskustaan esille revolverin. Gilda ja minä tuijotimme siihen, ja luulin viimeisen hetkemme tulleen. Silloin stilettikeppi raksahti. Ballinin silmissä leimahti hurjistunut ilme, joka heti sammui, revolveri putosi kolahtaen hänen kädestään. Hän horjahti polvilleen ja kaatui sitten tuupertuen kasvot edellä lattialle. Kaikki tapahtui niin äkkiä, että vasta nyt katsahdin setä Pioon, jonka kädet vielä vavisten olivat siinä asennossa, missä hän oli laukaissut stilettikepin tikarin. Hän oli siepannut kepin baarin tiskiltä ja viime hetkessä pelastanut meidät. Gilda kätki kasvonsa olkapäätäni vastaan. - Parasta on teidän heti kadota täältä, setä Pio, kehotin. Mutta hän ei liikahtanutkaan. Hän vain tuijotti neuvottomana taakseni. Vilkaisin olkani yli. Obregon oli saapunut. Hän ei ensin ollut huomaavinaan ruumista lattialla. Hän sanoi: - Olen totisesti hieno poliisi. Tiedän lokeron lukkoyhdistelmän, mutten tiedä missä lokero on. Missä se onkaan ? - Tuolla ylhäällä toimistossa, seinällä suuren taulun takana. Nyt vasta Obregon kumartui Ballinin ruumiin yli. Hän veti stilettikepin irti. - Enkö ole nähnyt tätä joskus ennen ? Päätin pelastaa setä Pion. - Teidän ei olisi pitänyt jättää sitä paikkaan, josta saan sen käsiini, huusin Obregonille. Setä Pio mutisi: - Hän valehtelee, kuten herrasmies, jollainen hän aina on ollut. Herra poliisimies, minä. . . -Suu kiinni, tiuskasin ukolle. Obregon naurahti kuivasti: - Te kaksi, lopettakaa olemasta hienotunteisa toisianne kohtaan, sillä mies voi kuolla vain kerran - ja Mundson teki itsemurhan kolme kuukautta sitten. Sitä paitsi, oletteko koskaan kuulleet puhuttavan itsepuolustuksena suoritetusta taposta ? Gilda saavutti ensimmäisenä tasapainonsa. - Johnny, hän kuiskasi, - lähtekäämme kotiin. |