Vihasin häntä niin, etten saanut häntä ajatuksistani hetkeksikään. Se oli raivostuttavaa, mutta olin voimaton kaiken syrjäyttävän tunteeni otteessa. Niin kuluivat päivät. Hänen äänensä kaikui alituiseen korvissani, hänen olemuksensa välkehti silmissäni, hän oli kuin osa minua. Hän oli ilmassa, jota hengitin, ja ruuassa jota söin. Kunnes eräänä aamuyönä tuli puhdistava ukonilma, jota kukaan meistä kolmesta ei voinut välttää.
Olin jo muutamana yönä nukkunut levottomasti, ja siksi nytkin pitkän aikaa heittelehdin vuoteessani kuvitellen näkeväni painajaista. Kunnes älysin, että todella kuulin hänen äänensä. Salaikkunat pääsaliin olivat auki, ja sieltä kuului hänen laulunsa. Tämä oli toki röyhkeintä, mitä olin saattanut kuvitella ! Gilda oli poistunut kotoa keskellä yötä - vilkaisin kellooni, se osoitti lähemmäs viittä aamulla - ja tullut kasinolle - laulamaan ! Kenelle, kenen kanssa ? Olin heti jalkeilla ja ryntäsin sala-ikkunan luo.
Gilda istui pelipöydälläja sen edessä seisoi setä Pio. Minun teki melkein mieleni huutaa ääneen. Kuka olikaan sopivampi esilina Gildalle kuin setä Pio, hän joka kuuli kaiken, ymmärsi kaiken. Ja Gilda lauloi tuota vanhaa lauluaan, jonka tunsin entisiltä ajoilta niin hyvin.
Laulun Mamesta , joka oli syypää kaikkeen. Laulun Mamesta, jonka suudelma oli niin kuuma, että se sytytti Chigagon tulipalon. Laulun Mamesta, joka oli niin jäätävän kylmä poikaystäväänsä kohtaan, että hän aiheutti Manhattanin kuuluisan lumimyrskyn.
Ymmärsin kyllä, mihin hän viittasi tällä laulullaan, kuinka en sitä ymmärtäisi ? Sillä hetkellä tunsin, etten jaksaisi kestää vihaani. Tämä kaikki oli liian järjetöntä ja mieletöntä. Olisin voinut vääntää Gildalta niskan nurin.
En tainnut olla erikoisen esiintymiskelpoisen näköinen ilmestyessäni alas saliin unisena ja rypistyneessä aamutakissa. Gilda keskeytti laulunsa ja huomautti ivallisesti: - Huomenta ! Miten harvinaisen siron näköinen oletkaan yöpuvussassi ! En ollut halukas kuuntelemaan tylsiä huomautuksia. - Mitä teet täällä ? kysyin.
- Laulan - ystävälleni. Enkö saisi tehdä sitä ?
- Miten kauan olet ollut täällä ?
Minua suututti, että hän sekaantui tähän, ja Gildan puolella. - Menkää takaisin peseytymishuoneeseen, jonne kuulutte. Se ei ollut kauniisti sanottu, tiedän sen, mutta olin raivoisani enkä valinnut sanojani. Gilda hymähti halveksivasti.
- Kerjäläinen on nostettu hevosen selkään, eikö totta, setä Pio ? Hän hyppäsi alas pelipöydältä. - Tässä on pyykki - valmiina noudettavaksi.
- Missä olet ollut ?
- Uimassa. Mutta lyön vetoa, ettet usko minua. Eikä Ballinkaan, sen puolesta. Paitsi jos sinä olet siellä tukemassa minua. Hänen äänensä menetti äkkiä itsevarman ja pilkallisen sävynsä. Huomasin sen. Seisoin hieman ymmälläni, yhä raivoissani, epäluuloisena ja katkerana. En käsittänyt tätä äkillistä muutosta.
Gilda jatkoi: - Me olimme yhdessä uimassa. Eikö meillä ollutkin hauskaa ?
Oliko hänen äänessään myös epätoivoa ? Kovetin mieleni ja tavoitin ylimielistä sävyä: - Uimassa ?
Pilkallisuus palasi lyhyeksi hetkeksi Gildan sanoihin: - Niin sitä täällä kutsutaan.
- Missä on uimapukusi ?
-Tämän alla. - Haluatko nähdä ?
Käänsin hänelle selkäni. Gilda tuli luokseni, ja hänen äänensä oli levoton ja omituisen pehmeä, ikäänkuin alistunut. - Vihaan herättää sinut tähän aikaan aamusta, hän mutisi, - mutta, ajatushan oli sinun. Mikset tee kaikkea itsellesi helpommaksi ja anna Ballinin huomata millainen olen ?
En vastanut mitään. Tämä oli jokin uusi pirullinen suunnitelma, jonka hän oli keksinyt, mutta en käsittänyt, mihin hän sillä tähtäsi.
- Tai pelkäätkö, mitä hän saattaisi tehdä minulle ?
Pelkäsinkö sitä ? Eikö totuus ollut, että pelkäsin ? Ja tämänkö hän halusi tietää ? Tietää, että minä. . . kaikesta huolimatta. . . joka tapauksessa pelkäsin hänen puolestaan. Koetin hymähtää ivallisesti.
Hetken kuluttua Gilda jatkoi: - Minä teen sen.
Minkä ?
Pelkään.
Mitä tämä nyt oli ? En ollut eläissäni nähnyt Gildan pelkäävän. Hän oli siihen liian taitava ja häikäilemätön. Käänyin katsomaan häntä, ja ihmetteli itsekseni, puhuiko hän tosissaan.
Gilda jatkoi: - Toivon etten koskaan. . . Hän vaikeni.
- Koskaan mitä ?
On niin typerää mennä naimisiin vain irtaantuakseen.
- Irtaantuakseen mistä ?
- Sinusta !
Minun teki mieleni tarttua häneen ja ravistaa häntä. En vieläkään käsittänyt mihin hän tähtäsi. Tiesin vain, että hän jostakin merkillisestä syystä yritti herättää sääliäni.
Gilda jatkoi: - Sillä et. . .tunne ihmistä, jonka olet tuntenut vain päivän.
Vastasin kylmästi: - Hänkään ei tunne sinua, joten sillä tavoin olette tasoissa alusta alkaen, reilusti tasoissa !
Nyt tunsin jälleen Gildan. Hän heitti äkkiä teeskentelevän naamion kasvoiltaan ja raivostunut viha loisti hänen katseestaan. - Haluatko tietää kuinka paljon vihaan sinua, Johnny ?
Irvistin. ehkei asia kiinostanut minua.
Mutta vastausta odottamatta hän huudahti: - Vihaan sinua niin paljon, että. . . olisin valmis syöksemään itseni tuhoon vain voidakseni vetää sinut mukaan !
Hätkähdin. Tuo oli totisesti väkevämpää kuin mitä Gildalta olisin osannut odottaa.
- Nyt olen varoittanut sinua. Nyt olemme tasoissa, reilusti tasoissa !
_ Nyt ehkä haluat tietää, että minä tiedän, vastasin hänelle terävästi, - miksi vaivaudut tänne kello viisi aamulla ?
- Olen pyykki, Gilda vastasi, - sanoihan sen sinulle. Yksinkertaisesti vain tottelen ohjeita.
- No nyt, kuka oikeastaan pettää ketä, Gilda ?
Menin salista. Tiesin osuneeni oikeaan. Gilda oli luonteisensa, hän ei malttanut olla yrittämättä, koettamatta vieläkö hän saisi minut kiedotuksi lankoihinsa, vieläkö hän voisi tehdä minusta narrin, ja kaiken tämän hän teki kiusatakseen Ballinia, koska hänen aina täytyy kiusata - sitä, joka häntä rakastaa.
En ehtinyt kunnolla ovesta, kun sen valtava lasiruutu rämisten särkyi. Gilda oli heittänyt kitaransa siihen osoittaakseen mieltään.