| Ballin kääntyi puoleeni
ja ihmettely oli jälleen vaihtunut tavanomaiseen ylemmyyteen: - Mitä
arvelet Johnny? Mutta hän oli jo kohottanut lasinsa.
Nostin oman lasini. - Vihatkaamme. Kas, sen puolesta olen aina valmis juomaan! Ensimmäisen kerran Gilda värähti. Mutta hänet pelasti kaksi näköpiiriimme ilmestynyttä ulkomaalaisen oloista miestä, jotka nähdessään Ballin nousi pöydästä ja sanoi: - Palaan pian. Jäimme Gildan kanssa kahden. Kahden, ensimmäisen kerran - niin, miten pikään aikaan? Kuukausiin tai vuosiin, se tuntui minusta samantekevältä: siitä oli ikuisuus ja se oli eilen. - Mailma on pieni Argentiinassakin, eikö totta? Gilda sanoi. En vastannut siihen. - Miksi menit naimisiin hänen kanssaan? Gilda ei vastannut tähän - Et rakasta häntä, huudahdin. Gilda kallisti päätään. Hänen huulensa vetäytyivät pilkalliseen hymyyn. - Mitä sinä sanoitkaan, Johnny? - Nait hänet rahojen takia! - Sattuivat seuraamaan mukana. - Hieno tapa järjestää elämänsä! - Ei kai vain pata kattilaa soimaa, vai mitä luulet? Olin poikki ja kaikki lopussa, mutisin . - Hän löysi minut ja nosti takaisin jaloilleni. - Mutta eikö tuo ole merkillinen sattuma, Johnny, Gilda huudahti ivallisesti. - käytännöllisesti katsoen oma tarinani. Vaikenin. Mitä kannatti kinastella? Hän oli tosiaan heittänyt oman arpansa, aivan kuten minäkin, ja hän oli käärinyt oman voittonsa. Ainoa, minkä saatoin tehdä, oli olla varuillani, omasta ja Ballinin puolesta, sillä tiesin, miten laskelmoiva Gilda oli. Joku oli pysähtynyt pöydän ääreen. Katsahdin tuliaan. Hän oli kiharatukkainen, smokkipukuinen herrasmmies, jonka ylähuulta koristivat pienet, lyhyiksi leikatut viikset. Hän oli nuori ja kohtelias, esitellessään hän paljasti sotilaskasvatuksensa. - Olen kapteeni Delgado, hän sanoi. - Pyydän lupaa tanssiin seuralaisenne kanssa. - Vastaus on kielteinen, murahdin - Vastaus on myönteinen, Gilda keskeytti. - Olen ihastunut. Mitä saatoin muuta kuin kumartaa ja antaa hänen mennä ? Jäin hetkeksi paikoilleni. Viereisessä aitiossa istunut mies kääntyi puoleeni. Huomasin hänet samaksi, joka oli puhutellut minua silloin ensimmäisenä iltana alhaalla peseytymishuoneessa ja jota setä Pio oli kutsunut tyhjäntoimittajaksi. Olin useasti nähnyt hänet kasinolla, mutten koskaan päässyt selville hänestä. Nyt hän sanoi minulle hiljaa hymähtäen: - Naiset saattavat joskus olla erikoisen kiusallisia. Sitten hän jatkoi: - Maurice Miguel Obregon, valmis palvelukseenne. Nimi ei selittänyt minulle sen enempää. Tarkastelin häntä uteliaana ja vastasin: - Olen katsellut teitä pitkän aikaa. - Sittenpä olemme tasoissa, hän huomautti yllättävästi. Jatkoin: - Ette harrasta uhkapeliä. Ette juo. Minkä takia ylipäänsä olette aina täällä? Hänen vastauksensa oli tälläkin kertaa yhtä pyöreä: - Ilmapiiri täällä on aina kiinnostanut minua. Nyt se on suorastaan kiehtovaa. Vasta jätettyäni hänet siihen pöytänsä ääreen huomasin, että hänen vastauksensa oli ollut kaikkea muuta kuin mitäänsanomaton. Mutta sittenkään en päässyt perille hänen tarkoituksestaan. Etsin Mundsonia, mutta en löytänyt häntä mistään. Sitten näin pienen oven portaiden yläpäässä avautuvan ja kaksi miestä astui hänen toimistohuoneestaan. Ballin seurasi heidän jäljessäään. He olivat samat miehet joiden perässä Ballin juuri aiemmin oli lähtenyt. Hämmästyin toisen kerran tänä iltana. Olin varma siitä, etteivät nuo tuntemattomat olleet amerikkalaisia, mutta yhtä vähän argentiinalaisiakaan. He vaikuttivat lähinnä epämääräisesti eurooppalaisilta. En voinut käsittää, mitä tekemistä Ballinilla oli heidän kanssaan. He olivat yhtä salaperäisiä kuin se pieni oliokin, jonka auttamisesta Ballin oli antanut croupierille käskyn. Molemmat miehet tulivat tyytymättömän näköisinä portaita alas, vilkaisematta taakseen Mundsoniin ja sanomatta hänelle hyvästiä. Ballin itse antoi heidän mennä, tuskin osoittaen tuntevansa heidät, ja riensin levottomana hänen luokeen. - Keitä nuo ovat? kysyin huolestuneena. - Juoksupoikia, Ballin vastasi. - Arvelin vain, että ehkä olit vaikeuksissa, mutisin harmistuneena tästä uudesta salaperäisyydestä. - Ilmeisestikin olen vaikeuksissa, Ballin naurahti, - sillä vaimoni näkyy kadonneen. - Hän on tanssimassa, selitin haluttomasti. - Et olisi sallinut sitä, Johnny. Minua jo suututti. - Hän halusi tanssia sen kaverin kanssa. Mitä tahdot minun tekevän? Hän ei ole minun - hän on sinun vaimosi? - Tuo hänet tänne. -Mutta hänhän on sinun. . . - Juuri siitä syystä, Johnny. Avoimies on aina hieman hassunkurisen näköinen, eikö olekin, jos hän vetää vaimonsa toisen miehen sylistä? En sanonut enää mitään, vaikka sisässäni kuohahtikin. En ollut osannut odottaa tällaista. Minun oli viisainta olla näyttämättä Ballinille suuttumustani. Lähdin siis tanssilattialle ja tartuin Gildaa yksinkertaisesti käsivarresta. - Anteeksi, mutta miehenne on ilmestynyt? Gilda irroittautui otteestani. Hän säilytti tuon kylmän välinpitämättömyytensä sanoessaan Delgadolle: - Ehkäpä jatkamme toisen kerran. Delgado kumarsi hymyillen. - Siihen saakka elämäni on oleva kurjaa kitumista, señora. Gilda katsahti minuun ärsyttävästi. - Olenpa aina sanonut, että näissä latinalaisissa miehissä on jotakin. Ensinnäkin he osaavat tanssia, ja toiseksi. . . Hän kääntyi äkkiä Delgadon puoleen: - Mikä onkaan puhelinnumeronne? Tai mitä siitä, annan omani. Cuyo 301. Vein Gildan pois. Tuhahdin hänelle suuttuneena: - Et voi puhutella täkäläisiä samalla tavalla kuin kotona. He eivät ymmärrä sitä. Gilda vain hymyili. - He ottavat sen todesta. Hän ei vieläkään vastannut, joten jatkoin: - Eikö sinua lainkaan häiritse se, että olet naimisissa? Nyt hän vastasi: - Minä haluaisin tietää, häiritseekö se sinua? Onneksi saavuimme pöytäämme. Gilda vaihtoi heti puheensävyä.- Olenpa tainnut arvostella Johnnyamme väärin, Ballin, hän sanoi. - Hän on niin suloinen, niin suojeleva - Johnny huolehtii kaikesta, mikä kuuluu minulle, Ballin vastsi. Gilda myhäili itsekseen. - Hän hoitaa koko talon. Eikö totta? Ja minuun käänyen: - Teidän on huolehdittava minusta, koska kuulun omistajalle. Mitä siitä pidätte? - Teen mitä työtä tahansa - Luulenpa, että tämä on oudoin työ mitä teillä on milloinkaan ollut. Mundson yskähti. - Ennen kuin minun äsken oli mentävä, olimme aikeissa juoda maljan. Hän tarttui lasiinsa ja kohotti sen. Minäkin otin lasini ja pidin tarkoin Gildaa silmällä, sillä tiesin, ettei tämä tulisi olemaan hänelle helppoa. Ballin jatkoi: - Sen naikkosen tuhoksi, joka teki vääryyttäJohnnyllemme! Olisipa Ballin arvannut, miten taikauskoinen Gilda pohjimmaltaan oli! Nyt Gildalle ehdotettiin maljaa hänen itsesä tuhoksi. Ja hänen itsesä oli se juotava. Tämä oli suorastaan jännittävää. Olisiko Gildalla rohkeutta yhtyä siihen? Ballin huomasi hänen epäröintinsä. Pilkallinen ja ylemmyydentuntoinen hymy katosi Ballinin kasvoista ja äkkiä olin huomaavinani niillä melkeinpä saadistisen sävyn. Aloin vavista, sillä epäilys kasvoi vastustamattomana sisimmässäni: Ballin oli ymmärtänyt kaiken ja kiusasi Gildaa tahallisesti. - No, Gilda? Ballin kehotti. - Etkö yhdykkään maljaan? Gilda naurahti hätäisesti. - Miksen? Tuho naikkoselle! Ja hän nielaisi lasillisen yhdellä siemauksella, mutta hänen kasvonsa olivat kalpeat, aivan kuin hän olisi lausunut oman kuolemantuomionsa. |